Kaikesta huolimatta

Kaiken jojoilun ja poukkoilun ja vaikeuksien ja vaikka minkä jälkeen olen edelleenkin sitä mieltä, että ON mahdollista ihan tavallisin keinoin saavuttaa se, mikä saavutettavissa on. Ehdotuksia kaikenlaisiin poppakonsteihin ja oikoteihin on tullut sieltä ja täältä. Ja kuitenkin se perusta painonlaskulle on se vanha totuus - syö vähemmän kuin kulutat. Siihen tähdätään. "Poppakonsteista" ainoa mitä olen käyttänyt on ateriakorvikkeet.

Vuonna 2010 kun aloitin laihduttamisen / elämäntapamuutoksen (hah!), korvasin osan aterioista VLCD-tuotteilla. Aluksi aika montakin ateriaa päivässä, sitten asteittain siirtyen normaaliruokiin. Ja laihtuihan tuolla, muistaakseni tammikuussa painoni laski 5½ kiloa. Ei se paha juttu ollut, varmasti aivan kiva aloitus varsinkin, jos painoa on huomattava määrä. Itselläni se ei ollut oikotie onneen, vaikka jatkossa painonpudotus onnistui ja saavutin ihan mukavat painolukemat. Uudet elämäntavat eivät juurtuneet ja onnistuin saamaan lähes kaikki menetetyt kilot takaisin. Toinen mitä yritin kokeilla, ilman menestystä, oli karppaus. Se jäi lähinnä ajatuksen tasolle. Ei ole mun juttu, pitäydyn alkuperäisessä ajatuksessani aiheesta - karpatkoon ne, jotka siitä tykkäävät ja sen avulla onnistuvat. Minä yritän edelleen pysyä omassa uskossani - syön normaalia ruokaa ja mahdollisimman terveellisesti. Ja tietysti sellaisia tuotteita, mistä itse pidän ja joiden avulla voin hyvin. 

Vuosien varrella uskoni täydelliseen, lopulliseen elämäntapojen muuttumiseen on horjunut moneen kertaan. Onhan asiasta runsaasti käytännön kokemusta. Mutta sekään ei estä jatkamasta yrittämistä. Katsotaan kuinka pitkälle tällä kertaa intoa riittää.

Missä mennään nyt, helmikuun loppua odotellessa? Paino on laskenut tammi-helmikuun aikana 5-6 kiloa, pikkuisen enemmän kuin ajatus oli. Viime päivinä on ollut taas se tuttu ilmiö, syöminen on hieman vaikeaa. Jokaisen laihdutustempauksen jossakin vaiheessa tapahtuu näin. Se ei ole terve ilmiö. Eilenkin söin päivän pääaterian klo 14 maissa. En syönyt paljon, puolet annoksesta meni koiralle. Kuitenkin mahani täyttyi niin ääriään myöten, että en enää illalla pystynyt syömään mitään. Entuudesta tiedän, että vaihe menee ohi. Täytyy vain keskittyä syömään mahdollisimman tasaisesti pieniä annoksia kerralla. Vatsalaukku on tietysti pienentynyt, kun en ole kuukauteen ahminut sitä täyteen.

Herkuton helmikuu loppusuoralle! Aloitin herkuttoman kauden tammikuun loppupuolella eli nyt on jo kuukausi takana herkutonta eloa. Ihan helposti tällä kertaa vieläpä. Ajatus lähti suuttumisesta omaan itsekurin puuttumiseen. Se taisi silloin joskus aiemminkin tepsiä.... On se vaan kumma, kun syöminen hallitsee elämistä. Ei sen niin pitäisi mennä. 1.3 on eka herkkupäivä viikkokausiin. Näin ainakin etukäteen ajatellen olen suunnitellut:).

Elämästä yleensä ottaen. Olin verikokeissa ja veriarvoista löytyi epänormaliutta. Lääkärin mukaan lisätutkimuksiin ei ollut aihetta eikä hän myöskään esittänyt arveluita mistä arvot johtuisivat. Muutakin löytyi, mutta päällimäisenä on anemia. Koskaan aiemmin veriarvoni eivät ole olleet anemian puolella. Onneksi kuitenkin Google pelasti lisämietteiltä, todennäköisesti syynä on ikä ja lähestyvät vaihdevuodet. Asia vaikuttaa jonkin verran ruokailutottumuksiini ja tietysti syön rautaa toistaiseksi. Myös kolesteroliarvot olivat hivenen koholla ja lääkäri kehoitti laihduttamaan 4 kiloa silloisesta painosta. Sen olen jo laihduttanut ja toivoakseni jatkoa seuraisi.

Keväällä tulossa kohtalaisen suuri elämänmuutos! Sitä odotellessa mieli on huomattavasti keventynyt ja virkeämpi kuin aikoihin. Palailen asiaan huhtikuun tietämissä. 

Kevät jatkuu

Mä vaan nukkuisin koko ajan. Työaika ei sovi mun omaan rytmiini (herätys arkisin klo 4.30), olen enemmän iltaihminen. Työ on fyysisesti rankkaa, sekin toki väsyttää. Ja väsyttäähän sekin, että elämä on siinä pisteessä, että ajelehdin. Toisaalta olen vapaa "edellisen elämän" velvoitteista, olen vapaa tekemään jotakin muuta. Mutta kun se jokin muu ei ole vielä tässä ja nyt. Pitäisi jaksaa toimittaa asioita, ottaa selvää ja edetä kohden suurempaa muutosta. Elämä on nyt ikäänkuin odotusvaiheessa. Muutos on alkanut, mutta päämäärä on toistaiseksi tuntematon. Ehkä osaisin nauttia tästäkin vaiheesta enemmän, jos tietäisin, mitä on tulossa.

Paino on lähtenyt ihan oikeasti ilman yrittämistä tippumaan. Tällä hetkellä seurailen syömisiäni, mutta vielä muutama viikko sitten söin ihan mitä sattuu. Luulinkin painon olevan jälleen yli 90 kiloa. Olo tuntui sellaiselta, isolta ja pullealta. Sitten kävin puntarilla ja sehän olikin 87 ja vielä iltapaino vaatteet päällä. Olin kyllä miettinyt, että kas kun pitkähihaiset aluspaidat eivät kiristä. Ajattelin niiden venyneen. Mutta puntari on lahjomaton todistaja, paino ei ollut kohonnut, se oli tammikuisesta tilanteesta laskenut.

Nyt olen muutamat ajat rajoittanut makeansyöntiä (lopetettuahan sitä ei saa...) ja muutenkin yrittänyt miettiä taas tarkemmin. Tänään aamulla puntari näytti 85,4 kiloa. Suunta on jälleen oikea, sillä tiellä yritetään pysyä. Elämänmuutosten keskellä ja niistä huolimatta!

Mitä kuuluu?

Kappas, aikaa on vierhähtänyt mukavasti sitten viime kirjoituksen. Vuodenvaihteessa on ollut tapahtumia enemmän kuin pieni ihminen pystyy käsittelemään. Ei ainakaan tarvitse sanoa, että elämä vierii aina samoja latuja!
Ensinnäkään en ole enää yksityisyrittäjä. Tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa ja elän ikään kuin tyhjäkäynnillä tällä hetkellä. Mun piti jättäytyä hetkeksi "lomalle" eli työttömäksi pariksi kuukaudeksi. Mutta elämä heitti soppaan sekaan muutamia taloudellisia pakotteita, joiden johdosta otin (otin kun sain) vastaan väliaikaisen työpaikan. Siinä on kaikki pielessä - työaika ei sovi mun kropan rytmiin, työ on raskasta ja ankeaa, palkka on - no, pienen korvauksen vapaa-ajan menetyksestä saan.

Mutta toive paremmasta elää. Tämän suon ja epätoivon tuolla puolen on oltava parempi tulevaisuus. Mahdottomia en haikaile, mutta pientä onnea ja tyytyväisyyttä tavoitellessa mennään.

Paino on ollut hienoisessa laskusuunnassa, johtuen toki vääristä syistä:(. Unettomuus vaivaa, kun herätys on ihan liian aikaisin. Pystyn nukkumaan oikeastaan vain viikonloppuisin. Syömisrytmikin hakee uomaansa. En pysty syömään aamiaista, normaaliin aamiaisaikaani en pysty pitämään töissä taukoa. Eli aamu on huonoa, en kerta kaikkiaan pysty syömään ennen kuutta aamulla, kun vuosikaudet aamiaisaikani on ollut klo 8:n tietämissä! Kroppa sanoo edelleenkin YÖK, vaikka tämä työrytmi on ollut 5 viikkoa. Syön tauolla (9-10 maissa) ja kotiin tullessa (n. klo 14) ja illalla jotakin. Tammikuun aikana paino tipahti melkein 4 kiloa ja vielä sen jälkeen ½ kiloa. Nyt olllaan lukemassa 88, kun käväistiin siis jälleen yli 92:n lukemissa.

Siitä taas jatketaan.

1,2 kg jäi tavoitteesta

Huhtikuun tavoite oli saavuttaa 85 kg. Se ei ihan toteutunut, vaan puntari näytti aamulla 86,2. Eli huhtikuun pudotus oli siten 3,2 kiloa. Ei tuokaan huono tulos ole ja onneksi jätin sen takaportin, jos ei huhtikuussa onnistu, sitten toukokuussa ainakin:D. Eli asetin nyt uuden takarajan tuolle 85:lle kilolle ja se olisi toukokuun puoliväli. Vaikka en aio mitään erityisiä, ainakaan tiukkoja, tavoitteita asetella tällä kertaan, niin pidetään tuosta kuitenkin kiinni.

 Eilen söin ihanaa lohisalaattia, jossa oli lohen lisäksi jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, paprikaa, herneitä ja kurkkua. Sekä tietysti salaatinkastiketta.

Tänään en tiedä mitä tulen syömään, olen nimittäin menossa juhliin. Ja syön sitä, mitä on tarjolla. Kaloreita laskematta. Tässä on vaan eräänlainen probleema ennen lähtöä. Jotakin päällepantavaa pitäisi keksiä. Eilen illalla kokeilin kaikenlaisia puseroita kaapista. Tylsemmät eivät niin näyttäisi mahamakkaroita, mutta yksi aika pirtsakka kirjava pusero houkuttelisi. Mutta se sitten näyttää kaikki mahamakkarat:(.


Mutta siitäkin huolimatta, hauskaa Vappua!

Kevättä siellä ja täällä

Keväisemmät eli lämpimämmät ilmat ovat saapuneet. Se täytyy ottaa huomioon myös pukeutumisessa. Vaatevarastoni ei ole kovin laaja, joten vaihtoehtoja ei kamalasti ole. Käytän vaatteet yleensä todella loppuun asti, eli heitän ne sitten pois, kun enää saumat ovat jäljellä:). Kaivoin esiin ulkoiluhousut, joista muistin kirjoittaneeni tänne blogiin. Muistikuvani mukaan olisin ostanut ne, kun painoin 90 kiloa eli kuvittelin mahtuvani niihin mainiosti. Mutta ehei - muistikultani teki aika tepposen - olen ostanut ne viime keväänä, kun painoin noin 75 kiloa.... Eipä tarvitse siis enää ihmetellä, miksi ne ovat niin kovin kireät. Pystyn kuitenkin juuri ja juuri pitämään niitä. Olen oikeastaan ollut sitä mieltä, että kiristävät ja puristavat housut ovat ikäänkuin eräänlainen rangaistus siitä, että painonhallinta jälleen epäonnistui. Siitäs sait, luuseri! Tai voihan sen rangaistuksen kääntää sitten edukseen ja laihtua takaisin alle 8-kympin lukemiin. Ja sen jälkeen lällätellä - siitäs sait, kun epäilit! Muisti ei ihan totaalisen väärässä ollut, olin ostanut farkut, kun painoin 90 kiloa. Ne sitten ovatkin aavistuksen väljät, painanhan "enää" 86 ja risat. Tässä vielä linkki lenkkihousukirjoitukseen: http://amisatt.blogspot.com/2010/05/ulkoiluhousut-kokoa-l.html

Jokunen aika sitten katselin haikeasti viime vuonna ostettuja vähän tyköistuvampia ja pienempiä vaatteitani. Lähinnä siis T-paitoja ja erilaisia puseroita. Selvästikin kaipaan pois telttamalleista ja hypistelen pienempiä vaatteita. Olin ajatellut, että voin alkaa käyttää niitä sitten, kun painan max 85 kiloa. Läskit näkyy sittenkin, mutta so what!? Vaan tällä viikolla huomaan, että olen jo vetänyt paria pienempää T-paitaa päälleni. T-paidan päälle toki tulee pitkähihainen vaate ja alla oleva jää peittoon. Mutta on ne vaan niin paljon mukavampia kuin nuo teltat. Jos se tästä taas pikkuhiljaa, uskaltaa "koreilla" vaatteillakin. Ihan pikkasen vaan:).

Vaan taidan olla asian suhteen hieman liian arka. Kohtasin tänään ihmisen, joka oli tosi sinut kroppansa kanssa. Kyseessä oli itseäni jonkin verran vanhempi nainen ja aika lailla myös ylipainoinen. Hänellä oli tosi nuorekkaat vaatteet, ja paitana aika tyköistuva pitkähihainen paita. Läskeistä viis veisaten. Jotakuta olisi voineet läskit haitata (niin kantajana kuin katsojanakin), mutta mä kiinnitin positiivisesti huomiota tämän henkilön olemukseen. Hän oli aivan rennosti ja luonnollisesti, eikä vatsamakkaroihin hetken päästä kiinnittänyt mitään huomiota. Hieno asenne!

Noita liian pieniä lenkkeilyhousuja aion  kyllä käyttää jonkun verrankin. Riippuen vähän keleistä, ja kun mulla ei ole paljon tuota valinnanvaraakaan. Ei se haittaa, vaikka ne pikkuisen venyvätkin. Kaapista löytyi samasta housusta toinenkin pari - olin ostanut ne alennusmyynnistä, halvalla kun sai. Ne ovat paremmassa kunnossa, kun en ole niitä montaa kertaa vielä pitänyt. Olkoon ne(kin) sitten palkintona, KUN olen jälleen alle 80-kiloinen, toivottavasti olen.

Blogistalkkausta

Kiertelin katsomassa jokusia laihdutusblogeja, mitä olin laittanut muistiin suosikkeihin. Sieltä löytyi useita, joita ei oltu päivitetty moneen kuukauteen. Monissa oli viimeisissä postauksissa samaa viestiä, kun munkin blogissa. Eli jossakin vaiheessa oltiin onnistuttu ja sitten repsahdettu ja saatu kaikki tai lähes kaikki kilot takaisin tai ainakin useampi kilo takaisin. Onhan se edelleenkin surullinen tosiasia, että suurin osa laihduttajista lihoo uudestaan. Suurin riski takaisinlihomiseen, aika elimistön tottumiseen uuteen painoon taisi tutkimusten mukaan olla 2 vuotta. Eli tuon 2:n vuoden ajan  on suuren suuri riski paluuseen entiseen. Syömisiensä kanssa pitää olla tosi tarkkana, jotta laihdutetut  kilot pysyisivät pois. Oletko valmis siihen, olenko minä valmis siihen?

Monissa lukemistani blogeissa oli sitten muutama viimeinen kirjoitus, jotka kertoivat uudesta alusta. Niinkuin minunkin blogissani ja elämässäni. Sitten niiden muutaman kirjoituksen jälkeen - hiljaisuus. Poistin blogit suosikeistani, ne varmaan tuovat huonoa onnea:D. Joskus tai itse asiassa useinkin käy mielessä, miksi ihmeessä tätä blogia kirjoitan. Tekisi mieli hävittää koko blogi. Mutta en ole kuitenkaan niin tehnyt. Enkä sitä mene tekemään ainakaan ennen kuin olen lukenut kaikki tekstit huolellisesti läpi. Ehkä tämä tukee elämäntapamuutosta omalla tavallaan, kun osa kirjoituksista on osittain päiväkirjatyylisiä. Jos ei muuta mitään, niin otetaan sitten vaikka harrastuksena.

Viime vuoden laihdutukseni perustui tiukkoihin aikatauluihin ja suunnitelmiin. Se toimi hyvin, kuten tuloksista saattaa olettaa. Paino laski jopa yli -20 kg siitä, mitä olen enimmilläni painanut. Mutta sitten en ollutkaan tarpeeksi viisas ja vahva pitääkseni painon kurissa:(. Tämä uusi startti on lähtenyt käyntiin ihan eri tyylillä. Olen asettanut tuon paniikkiylärajan (85 kg), johon toivon pääseväni suhteellisen nopeasti eli huhtikuun loppuun mennessä. Enää -2,8 kiloa matkaa tuohon rajaan. En aio masentua, jos tavoite ei täyty aikarajaan mennessä. Mutta viimeistään toukokuussa sen on toteuduttava! Sen jälkeen toivon painon edelleen laskevan, mutta hitaasti ja ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja, ainakin useita kymmeniä. Kokemusta on, valitettavasti eniten jojoilusta. Nyt vihdoin toivon olevani valmis ottamaan pitkäaikaisen elämäntapamuutoksen vastaan. Ja toivon myös, että se viime vuoden valtava jojoilu vain vahvistaisi minua ja kasvattaisi sisua.

Jos joku tietää blogin, jossa uusi yritys on toiminut, saa vinkata:).

Aurinko toi jatkuvan migreenin

Kevätaurinko ottaa nyt koville, kun joutuu kärsimään lähes joka päivä migreenistä. Jos vaikka kohta tottuisi tuohon valoisuuteen, niin loppuisi tämä migreenikierrekin. Onneksi mun migreenini on sentään lievää sellaista.

Mä olen enemmän syksy-ja talvi-ihminen, keväästä ja kesästä en niin kovin välitä. Toisaalta voisihan niitä ehkä kaivata, jos kokonaan pois jäisivät. Olen yrittänyt nauttia viimeisistä talvisista päivistä ja ulkoilla mahdollisimman paljon. Töitäkin on ollut - toisaalta hyvä - normaalia enemmän nyt keväällä, joten aikapulakin välillä on. Ja välillä migreeni estää kaikki liikunnat.

Migreenin lisäksi muitakin vaivoja on eli jalkavaivoja. Olen yrittänyt vain olla piittaamatta niistä. Jos oikein hankalaksi heittäytyvät, otan särkylääkettä. Kai ne johtuvat vain ylipainosta ja seisomatyöstä, ei kai se sen kummemmaksi muutttuisi, vaikka tutkimuksiinkin menisi. Keskityn nyt vain tämän painon kanssa kamppailuun, siihen kun saisi valoa tunnelin päähän:)-.

Muutama päivä on mennyt nyt hyvin, päätinkin, että asetan nyt yhden tavoitteen, josta en halua tinkiä. Tai oikeastaan 2 tavoitetta. Ensimmäinen on se, että painaisin huhtikuun lopussa korkeintaan 85 kiloa. Eli tämän aamuisen punnituksen perusteella siihen on matkaa 4,4 kiloa. Ei mahdoton tehtävä, mutta tiukka kuitenkin. Ja se toinen tavoite on selllainen, että painoni en enää ikinä nousisi tuon kilomäärän yli. Allle sen on toki tarkoitus kurkottaa, mutta on pakko olla realistinen. Onhan se paino monta kertaa käynyt alle 80:n lukemissa, mutta ei ole koskaan pysynyt. Olkoon tuo lukema uusi rajalukema. Nuorempanahan se paniikkiraja oli 78 kiloa.

Ekan tavoitteen kimppuun isken nyt urakalla. Tärkeimpänä elementtinä tällä kertaa pidän nyt salaattipäivien lisäämisen. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jota helmikuussa hehkutin ei päässyt kunnolla alkuun, kun sain pitkittyneen flunssan. Unohdetaan sen asian miettiminen nyt toviksi ja mennään sellaisella, minkä tunnen enemmän omakseni. Eli 2-3 päivää viikossa päivän pääruokana on nyt ruokaisa salaatti normaalin kotiruoan asemesta. Jonkin verran kyttään hiilareita toki, enhän esim juurikaan syö perunaa enkä pastaa. Leipää ja puuroa kyllä, mutta niistä on sitten varaa vähentää.

Eli 30.4 ja 85 kg, tähän pyritään - eikä muuten ole aprillipila:).

Ohut kesäpaita

Aamulla capreja jalkaan laittaessani huomasin, että ne tuntuivat löysemmiltä kuin viimeksi niitä pitäessäni. Ja niinpä - uskalsin puntariin ja olihan se paino hivenen liikahtanut alaspäin. Kuten aiemmin totesin, olen hävinnyt taistelun, mutta en koko sotaa. Helteet tai ei, nyt taistellaan näitä takaisin tulleita 2:ta kiloa pois. Mitään aikarajaahan ei tavallaan ole, suurimmat kilot on jo pois, tärkeintä olisi se, että takaisinpäin EIVÄT tulisi. Loppuelämä on sitä taisteluaikaa:).

Parisen viikkoa sitten käväisin alennusmyynneillä katselemassa lähinnä uusia farkkuja ja lenkkareita. Sekä tarvitsin myös uudet rintsikat, koska kaikki vanhat ovat liian isoja, ei kuppikooltaan (valitettavasti koko ei ole pienentynyt B:ksi vaan on edelleen C) vaan ympärysmitaltaan. Uudet farkuthan olin asettanut palkinnoksi alle 75 käyvästä painosta. Kuten todettua, painonihan kävi kertaalleen 74,8 ja siten palkinto (noin aseteltuna) oli saavutettu. Farkkuja ei löytynyt. Tai paritkin kivat olisivat olleet ja tosi hyvissä alennuksissa vielä, mutta ei ollut sopivaa kokoa! Toiset kivat olivat sen verran pienet, että en uskaltanut ostaa. Ne mahtuivat päälle, mutta kiristivät liikaa. Ja toisista farkuista olivat koot 44, 42 ja 40 (ei tuumaa:). Ja niistä kaikki olivat liian ISOJA. Ihan käsittämätöntä tuo kokoasia. Periaatteessa housut kuin housut - ei mulle 38 pitäisi olla sopiva. Niissäkin pitäisi olla jokin standardi. Ehdin jo kovin ilahtua, että nyt varmasti löytyy. Pettymys suuri - ei niin ei.

Farkkuostoksille täytyy siten mennä joku toinen kerta uudestaan. Tällä parin viikon takaisella ostoskierroksella löytyi sitten kaikkea muuta - tosi tukevat rintsikat (vain 3 euroa alennusta, murmur), oranssi jumppapaita (kokoa M, mutta sopii kivasti), lenkkarit, kesäkengät, mustat suorat perushousut (koko 40), ulkoiluhousut syksyä varten (-50%) ja ohuen ohut kesäpaita. Tuo kesäpaita on sellainen, mitä olin jo muutamaan otteeseen ihastellut tangossa kaupassa käydessäni. Värit on sellaiset just mun suosikit (paidassa on 4:ää väriä) ja se on aika naisellinen tai oikeastaan tyttömäinen. Niitä oli 2 jäljellä ja ne oli puolella hintaa. Koko M mahtui. Se on ollut ihana päällä näillä helteillä. Ja ihmiset ovat kehuneet. Uudet kauniit vaatteetkin ilahduttavat ja piristävät. Vaikka mä en mikään vaatefriikki olekaan. Kaukana siitä:)-.

ps. Oho, 6. lukija eksynyt blogiin. Kivakiva.

Pää pois pensaasta

Eilen jo vähän mietin, että kuukauden viimeinen päivä on tulossa. Pitäisikö mennä puntarille? Tiesin, että paino ei todellakaan ole laskenut, vaan sitä on tullut lisää 3-4 kiloa. En päässyt mietinnässä vielä illalla päätökseen ja ajattelin, että päätän aamulla. Aamulla olin unohtanut koko jutun. Koirien kanssa tein rankan ylämäkitreeni-lenkin. Just kun olin pohtinut, että mun vauhdilla ei kyllä ketään OHITETA, tuleekin vastaan 2 lenkkeilijää. Siis selkä edellä. Ja mä menen kevyesti puolijuoksua ohi jyrkässä ylämäessä. Eikä tehnyt edes pahaa! (Lenkkeilijät oli mua 10-15 v vanhempia, mutta ei takerruta nyt siihen). Samassa mieleen pölähtää - se punnitseminen unohtui tai edes sen ajatteleminen. Olin juonut lasin vettä ennen lenkille lähtöä, mutta toisaalta hikosin siellä ylämäissä. Ohituksen ja muunkin lenkkeilyn helppouden johdosta päätin, nyt nousee tämä pää pensaasta ja menen sinne puntarille. Ei se ota eikä annakaan, voin vähän masentua tai sitten vähän ilahtua.  Kesäkuun lopputulos 77,8 eli plussaa 2,8 kiloa. Tämä on nyt totuus, eikä sen tietäminen satu sen enempää kuin sen arvaaminen:)-. Vyötärön 89 cm -> 90 cm. Pikkujuttu! Mutta - nyt lähti taas draivi päälle. Herkkujen ahtaminen on nyt kertakaikkiaan loppu (ahtaminen loppu, järkiperäinen nauttiminen on edelleenkin sallittua). Jalat tykkää lämpimistä ilmoista (minä en niinkään) ja isovarpaiden mätäpaiseet on puhkaistu. Eli jokohan tämä hullu lähtee viikonloppuna haastelenkilleen? Mihinkään järkevään kellonaikaan en ehdi, mutta katsotaan riittääkö virtaa joko iltamyöhällä tai aamuvarhaisella. Toivotaan näin.

Musta kausi kesti oikeastaan koko kesäkuun. Siellä täällä välillä oli valonpilkahduksia, mutta mustalla oli yliote koko ajan. Vanhat yliherkuttelutavat olivat vahvasti esillä. Elimistö ilmoitti muuttuneesta ruokavaliosta alkaen voimaan huonosti. Vatsaa turvotti ja oli täyden oloinen koko ajan. Ei mitään tietoakaan keveästä olosta. Liikuntakaan ei maittanut. Vain pakolliset koiralenkit ja nekin mieluummin pyöräillen (hitaasti). Toukokuu ja kesäkuu puoliväliin asti on mulle aina rankkaa aikaa töiden ja harrastusten parissa. Kaipa sitä ikää on tullut sen verran, että se ottaa vuosi vuodelta kovemmalle ja kovemmalle. Sekä olihan siinä niitä rankkoja liikuntaharrasteitakin runsaasti koko alkuvuoden. Joten todennäköisesti elimistöni vaati sen rankan jälkeen lepoa. Nyt on onneksi taas oikeasti tunne, että jaksaa jaksaa. Suorastaan harmittaa, kun tietää loppuviikon olevan tosi kiireisen, joten liikunnalle on väkisin raivattava tilaa. Mutta näinhän se menee. Matka jatkuu taas, toivotaan.

½:n vuoden kriisi

Tässä on  käynyt kuten aina ennenkin. Tai ei nyt niin kovin montaa kertaa, mutta kuitenkin sen verran usein, että pystyy havaitsemaan tietyn kaavan. Eli se vanha (huono) elämäntapa nostaa päätään. Tässä vaiheessa kesäkuuta on satavarmaa, että paino ei tule tippumaan tämän kuun aikana. Sitä on tullut jonkun verran takaisin toukokuun lopun lukemasta (75), enkä tiedä tämän hetkistä tilannetta, kun en uskalla mennä puntariin. Ei pään pensaaseen laittaminen mitään auta, mutta vielä en mene puntarille. Ei ole pakko, enkä aio pakottaa. Ennemmin tai myöhemmin menen toki ja toivottavasti puntarin sanoma ei ole liian masentava.

Muistan lukeneeni jostakin, että kun muuttaa elämäntapojaan, uusien tottumusten omaksumisessa menee vähintään 9 kuukautta. Mä olen muutaman kerran päässyt tuohon noin 6:een kuukauteen. Mutta ilmeisesti se 9 kuukautta ja pidempi aika on vaikeaa, niin vaikeaa saavuttaa.  But I have lost only a battle, not the whole war!

Ruokailut kävivät pohjanoteerauksessa, ruoanlaittohalukkuuteni on parhaimmillaankin huono ja huonoimmillaan..... no, sitä ei vaan ole. Joten suunnitelmallisuus ei ole kovin helppoa, toteutuksesta puhumattakaan:).

Liikunnankin suhteen meni pari viikkoa yllättävän haluttomuuden vallassa. Nyt kun liikuntaan olisi taas intoa, jalkavaivat senkun jatkuvat:(. Ikävä juttu. Haastelenkillekin jo kovasti haluaisin, mutta jaloissa on ollut ihmeellinen kipukierre - > ensin oireili ja kipuili pohkeet, erityisesti vasen -> sitten kun ne rauhoittuivat, kipuili vasen polvi -> nyt polvi on ok, mutta oikea pohje ärtyi pahasti pari päivää sitten koiran kanssa treenatessa. Viimeisimmän suunnitelman mukaan olin aikeissa suorittaa haastelenkin juhannuksen aikaan. Nyt en ole varma, onko se viisasta. Joko en suorita vieläkään tai sitten suoritan sen rauhallisella tahdilla. Katsotaan, katsotaan. Jostakin syystä jalkojen lihakset eivät oikein palaudu rasituksesta tai jotakin sellaista. JA sitäpaitsi - molemmat ukkovarpaat ovat tulehtuneet, viheliäistä!!!!!

Jos nyt juhannuksen aikaan pääsis edes vähän pyöräilemään ja talsimaan koirien kanssa rauhallisia kävelylenkkejä. Ja käyttämään koiria uimassa - vai ihanko uskaltasin itsekin talviturkin kastaa??!?

Lukuja ja tilastoja

Huhtikuu lopetettiin lukemiin 77,4 ja toukokuun tavoitteeksi asetettiin 75 kg. Ja mitämitä, tänä aamuna puntari näytti kiltisti tasan 75! Eli toukokuun kokonaispudotus on siten -2,4 kg. On tää vaan nyt mennyt mahtavasti. Edelleen on hetkiä, jolloin kaikki on synkkää ja mieliteoille ei voi mitään. Mutta ne hetket ovat onneksi olleet ohimeneviä. Kivut jaloissa ovat jatkuneet, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että jalat eivät enää vaivaa 24/7 vaan välillä on pieniä helpotuksen hetkiä. Hyvä hyvä, tässä alkaa olla pieneenkin jo tyytyväinen. Harmi kun jumpat loppuivat kesäksi, mutta ihan pakko on ainakin venytellä, jotta jalkojen tilanne ei taas pahene. Osaa kivuista pystyy lievittämään venytyksillä, osaan ei tietenkään pysty venytyksin auttamaan. Toivottavasti suunta jatkuisi samana ja jalat kestäisivät paremmin, kun niiden kantama taakka on keventynyt roimasti ja ehkä vielä vähän kevenee lisääkin. Kipulääkkeiden kulutus on myös pienentynyt, se on hyvä merkki.

Keräänpä tähän nyt koosteen painonpudotuksestani, kun alkoi kiinnostamaan.
v. 2006 -> -4,6
joulukuu -09 -> -2,0
vuosi 2010
tammikuu  -> -5,6
helmikuu  -> -3,0
maaliskuu  -> -1,4
huhtikuu  -> -2,6
toukokuu -> -2,4
Kokonaispudotusta on siis -21,6 kg. On se vaan aikamoinen saavutus, hyvä minä!

Koska näin olen pysynyt tavoiteaikataulussani, pidän sen alkuperäisen tavoitteeni kesäkuulle eli 72 kg! Tähän pyrin jatkamalla liikunnan tehon lisäämistä, ei niinkään enää määrää lisää. Määrä on ihan ok, mutta kuntoa kohottavaa kovempaa liikuntaa luvassa edelleen. Tänäänkin olen jo tehnyt tunnin ns. "ylämäki"-lenkin. Eli kaikki lenkin sisältämät ylämäet menen mahdollisimman lujaa. Ja täällä harjumaastoissa on helppo löytää sellaisia reittejä, että ylämäkiä riittää...  Illansuussa olisi sitten vielä tarkoitus lähteä pyöräilemään noin 20 km. Liikunnan tehon tarkkailun lisäksi ajattelin passata kesäkuun ajan leivonnaiset. Niiden syöminen on muutaman kerran karannut käsistä, joten yritetään olla vähän aikaa ilman. Kylässä saa syödä, mutta kotona herkkupäivänä vain suklaapatukka / jäätelö. No joo, jos tästä lipsutaan (hieman) en ota sitä turhan vakavasti. Mutta kirjaanpa asian tänne, jotta se jäisi paremmin mieleen. Syömisiään on tarkkailtava koko ajan, sitä tämä on, loputon suo)-.

Huhtikuusta livahdetaan toukokuuhun

Lyhyt katsaus huhtikuuhun ja tavoiteseuranta niiltä osin. Huhtikuun alussa paino oli tasan 80 kiloa. Tavoite huhtikuun lopputulokseksi oli 77-78 kiloa. Tämä saavutettiin (77,4) ja kävihän paino kertaalleen jo alempanakin (76,8). Ei tässä mitään, jatketaan harjoituksia ja haetaan innoituksia:)-. Huhtikuun kokonaispudotus hieno -2,6.

Tavoitepaino toukokuun lopussa 75. Siinä sitä purtavaa kerrakseen!

Miltä nyt tuntuu?

Klassinen kysymys urheilukilpailujen maalissa, voittajahaastattelussa. Viime viikolla saavutin ensisijaisen tavoitteeni, sen mitä pidän realistisena. Eli 77 kg. Tällainen lukema puntarissa on viimeksi ollut varmaankin yli 20 vuotta sitten. Ja jälleen on! Joten nyt on aika vastata voittajille suunnattuun kysymykseen: "Miltä nyt tuntuu?"

Päällimmäisenä mieleen tuleva ilmaisu tunnetilastani lienee "hämmästynyt", suorastaan ällistynyt:). Iloiset yllätykset ovat aina tervetulleita:). Tammikuussa laatiessani suunnitelmia painonpudottamiseksi, naureskelin itsekseni suunnitelman mahdottomuutta. Mahdottomuutta siksi, että olen niin useasti ennenkin laatinut tarkkoja viikkosuunitelmia painolukemineen päivineen. Ja koskaan en ole kovin kauaa onnistunut suunnitelmia noudattamaan. Saati saavuttamaan tavoitteita. Mutta nyt sitten; sanalla sanoen - hämmästynyt, onnellisesti. Uudet elämäntavat ovat sen verran jo tulleet tutuiksi (ja hyviksi havaituiksi), että suurimmat pelot kilojen äkkinäisestä takaisintulemisesta ovat hälventyneet. Josko eivät kokonaan kadonneet. En enää usko mihinkään nopeaan painon muutokseen ylöspäin. Vielä toki on epävarmaa, mihin asti elämänmuutos jaksaa kantaa. Mutta just nyt en jaksa sitä murehtia!

Murheita ja stressitekijöitä on viime aikoina ollut runsaasti. Tämän pienen hetken haluan olla onnellinen, hämmästynyt ja varma onnistumisestani. Nih, se mulle sallittakoon.

Ja jotta totuus ei unohtuisi: uusi tavoite (se epärealistinen) on ollutkin tuossa sivupalkissa jo koko ajan - nyt lähdetään todelliselle seikkailumatkalle - tavoittelemaan 72:ta kiloa! Se olisi todellisen voittajan saavutus se. Kiitos kanssalaihistelijoille kannustuksesta ja tuesta. Pienestäkin sellaisesta on apua yllättävän paljon. Urheilutermeillä jatkaakseni: "Yritän parhaani ja katson mihin se riittää".

78

Luvulla 78 on suuri merkitys mulle. En ole syntynyt tuona vuonna, enkä ole tuon ikäinenkään. Selitys sen merkitykselle on siinä, että se on piirtynyt muistiini painolukemana, joka oli  mulle aikoinaan sellainen lukema, että se oli takaraja pienelle laihduttamiselle. Eli se raja, jonka yli paino ei olisi saanut mennä. Tämän muistan olleen ainakin opiskeluaikoinani, 80-luvun jälkipuoliskolla näin. Eli on siitä aikaa. Ja taitaa olla niinkin, että sen jälkeen en ole tainnut tuon verran painaa...... kunnes nyt vaaka on näyttänyt parina päivänä siinä main. Tänään jopa alle tuon, mutta eilen oli kyllä aika rasittava päivä. Joten varmaan nestevajausta, väsymystä jne jne.

Mutta luvun 78 saavuttaminen merkitsee mulle todella suurta inspiraatiota ja tsemppiä... ja historian lehtien havinaa. Viimeisimmässä laihdutusyrityksessäni vuonna -06 pääsin myös lähelle, silloin paino taisi käydä 79:ssä kilossa ennen kuin takaisintuleminen taas alkoi. Mutta jos vaikka nyt taas tuo luku toimisi mulle takarajana. Ei yhtään yli! Mieluummin vielä muutama kilo alas, niin olis vähän siirtymävaraa:)-. Jos vaikka tämä saavutus toimisi kannustimena elämäntapojen muutoksessani, matkalla kohti suurta tuntematonta: painonhallintaa. Hope so.

Bmi 29,9

Aamun punnitustulos kertoi yllättävää asiaa. Jostakin tuntemattomasta syystä (nestevajaus tai jotain?) paino oli laskenut jopa alle 79 kg. Eli vaaka näytti 78,4. Oli syy mikä hyvänsä, kyllä tämä mulle kelpaa:)-. Sehän tarkoittaa sitä, että en olisi enää "merkittävästi lihava" vaan "lievästi lihava". Tiedostan kyllä, että tuskin tämä mitään todellista painonlaskua on, koska aika lailla suurempia painolukuja oli ihan muutama päivä sitten. Mutta niinhän se paino yleensä kehittyykin, edes ja takaisin. Ei se koskaan pysy ihan paikoillaan tai laske / nouse tasaisesti.

Täytyisi varmaan yrittää käydä vähän harvemmin vaa'alla. Nyt olen käynyt useita kertoja viikossa, se on ihan liikaa. Painonheilahtelutkin saattavat olla melko suuria. Mutta niin tai näin, nautitaan nyt tästä bmi:stä ja jatketaan töitä. Kohti painonhallintaa ja kevyempää elämää!

Maaliskuu meni jo

Ja jälleen olisi aika hivenen pohtia mennyttä kuukautta. Kuinka hyvin tai huonosti se onnistui ja tuliko mitään tuloksia? Arvosanaa maaliskuulta ei voi asettaa kovin korkeaksi. Eli meni huonosti ja onneksi vähän hyvinkin joissakin osa-alueissa. Toisaalta se kaikista tärkein tavoite (ei painonnousua) onnistui jälleen hienosti, siitä on ansaittu hyvät maininnat. Vaikka paino on laskenut maaliskuun aikana ihan kivasti (-1,4 kg) suuret miinukset tulevat herkuttelun karkaamisesta käsistä (useita kertoja) ja mikä kenkkumaisinta: myös liikunta on tuntunut maaliskuussa pakkopullalta.

Helmikuun lopussa paino oli 81,4, nyt maaliskuun lopussa puntari näyttää 80,0. Tuohon sivipalkkiin olen merkannut sen punaisella (merkintä katoaa siitä, kun tulee uusia merkintöjä). Näin merkiksi siitä, että paino käväisi maaliskuussa jo seiskalla alkavassa lukemassa (79,6), joten tämän aamuinen paino on korkeampi kuin maaliskuun alin.  Ei tämä asia ole mitenkään vakava, mutta syy siihen on eli se herkuttelun ryöstäytyminen.

Olen huomannut, että kun suunnittelen herkkupäivää, siihen kuuluu ihan mieletön määrä herkkuja. Se nyt ei kerta kaikkiaan taida käydä. Ostan niitä ison kasan, enkä oikeastaan jaksaisi syödä kaikkia. Mutta koska niitä ON, ne pitää syödä KAIKKI pois. Ja sitä paitsi se pullien leipominen pakkaseen oli huono huono idea. Arrrgh. Herkkuja ei kerta kaikkiaan voi eikä pysty säilömään. Niitä hankitaan tasan sen verran kuin kerralla on soveliasta syödä. Ei yhtään ylimääräistä. Niin, entinen minä olisi syönyt ne itsetehdyt pikkupullat noin 2:ssa päivässä (23 kpl). Nyt siihen meni kuitenkin 11 päivää. Joten hiukan oli jarrua matkassa:)-. Jos herkuttelu on maltillista (tämän viikon herkkupäivänä söin yhden kermamunkin ja yhden suklaapatukan) se ei todellakaan vaikuta puntarissa suuntaan eikä toiseen. Ja tuon määrän herkkua pitäisi ja täytyisi riittää kerta-annokseksi. Jos mä nyt olen taas yhden askelen viisaampi tässä ikuisuusasiassa. Toivotaan näin.

Liikunnasta sitten; siihen täytyisi löytää uudestaan se into ja palo. Sitä odotellessa, toivottavasti se saapuu samassa tahdissa kuin mitä lumet katoavat! Tänään olisi vielä ohjelmassa koirien iltalenkki ja vesijumppa. Kumpikaan ei just nyt inspiroi, mutta kehitellään sitä inspistä vaikka väkisin sitten.

ps. Blogiin on ilmestynyt 2 lukijaa. Tervetuloa. Jatketaan urakkaa.

I'm back, I hope!

Aamupala:
½ litraa vettä
1 päärynä
1 viipale vesimelonia
½ purkkia rahkaa

Lounas:
Lohisalaattia
½ litraa vettä

Välipala:
Juustosämpylä
lasi maitoa

Iltapala:
Muutama cashew-pähkinä
hedelmäsalaattia
Vettä

Näillä mentiin tänään, hiukka on vähäisesti. Pääasia kuitenkin, että herkuttelukierre on katkaistu. Ja huomenna taas jatketaan.

Liikunta: Reipas kävelylenkki koirien kanssa. Lenkillä pituutta 7½ kilometriä, 2 pätkää "spurtattiin" eli käveltiin niin lujaa kuin jaksoin. Spurttipätkät noin 1 km pitkiä. Lenkin jälkeen kotijumppaa noin 15 minuuttia. Reisi- selkä- ja vatsalihastreeniä + käsiliikkeitä kuminauhalla + vähän venyttelyjä.

Ei turhia pelkoja olekaan:(

Niin siinä sitten tapahtui. Juuri niin kuin on ennustettu. "Sitten huonolla hetkellä, väsyneenä tai kipeänä, vieteri väistämättä katkeaa ja alkaa herkkujen lappaminen" Patrik Borg selittää". (Lause on erotettu asiayhteydestä, jossa puhutaan kituuttamalla syömisestä. Sopii kuitenkin tähän). Tämä viikko on ollut yhtä huonoa hetkeä ja väsymystä, kipeä en sentään ole ollut. Kun se hetki tuli, että taakka kävi ihan liian raskaaksi, alkoi se herkkujen lappaminen. Major rahahuolia, laskuja noin 1500:n edestä, rahaa tilillä 200, ensi viikolla tulee lisää, mutta ei millään noin paljon. On siis laitettava laskut tärkeysjärjestykseen ja lopuista odotella sitten ilmeisesti karhuja. Tämän lisäksi on murehdittu vanhimman koiran terveyttä ja nuorimman käytösongelmia. Kuppi meni nurin ja stressiä on liian paljon. Selitys numero 44 ja seuraus: en uskalla mennä puntariin. Ja rankka huhtikuu tulossa. Laskujen ruuhkaantuminen tietää sitä, että mitään ylimääräistä ei pysty hankkimaan huhtikuussa. Hyvä jos rahat riittää bensaan ja koirien ruokaan. Omasta ruoasta sitten ei niin väliä. Hah, jos vaikka laihtuis!

Nyt jos koskaan tarvitsisin tsemppiä. Eli jos joku käy tätä lukemassa, laitapa ihmeessä kannustava viesti. Nyt olis ryhdistäydyttävä ja terästäydyttävä. Elämä on aina ja ikuisesti ylämäkeä ja alamäkeä. Stressin paikkoja on tämän tuosta eikä niistä pidä mitään syömismaratonia aloittaa. Elimistö ei just nyt tykkää olotilastaan, maha on ihan täyden tuntuinen vaikka tänään en ole paljon enää syönytkään. Jospa viikonloppuna nyt pääsisin taas juonesta kiinni. Ei muutamalla päivällä ole merkitystä, päiviä on niin paljon. Vasta kokonaisuus ratkaisee.

Pelot valtaavat

Nyt kun paino oli viime punnituksessa alle 80 kiloa, tuntuu, että pelko seuraavasta punnituksesta kasvaa. Toisin sanoen siis pelko siitä, että paino kääntyykin jostakin syystä nousuun:(. Pelkokynnys nousta vaa'alle kohoaa korkeammalle ja korkeammalle. Juuri tänään luin taas viisaita sanoja laihduttamisesta asiantuntijoiden kertomana. Siinä jälleen kerran varoiteltiin, että yli puolen kilon pudotus viikossa on liikaa. Ja munhan paino on suurimmaksi osaksi laskenut yli tuon puolen kilon viikossa. Painonpudotus kun olisi varmemmin pysyvää, jos paino laskisi mahdollisimman hitaasti. Pystynkö siis uhmaamaan varoittavia esimerkkejä? Pystynkö osoittamaan asiantuntijoiden lausunnot vääriksi? Pystynkö ikinä painonhallintaan? Miksi se nyt onnistuisi, kun ei kerran koskaan ennen ole onnistunut? Kysymyksiä ilman vastauksia. Vain aika voi niihin vastata.

Perjantaina ottamani tilannekuvat (siis painotilanne) vähän masensivat. En tosiaan näytä ollenkaan hoikalta, mitä en kyllä odottanutkaan. Tosin odotin, että en olisi näyttänyt ihan niin paksulta kuin näytän. Itse asiassa muistin, että olen tehnyt netissä kehonkuva-testin (http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/bodyshape03.pl?session_id=d4317bc290f) useita kertoja. Joka kerta olen epäonnistunut oman kehoni mielikuvan merkkaamisessa . Eli miellän itseni pienemmäksi kuin mitä kaavion mukaan olen. Tiedän kyllä, että testi on vain yleistävä ja suuntaa antava, mutta varmasti siinä on jokunen totuuden jyvänen. Nykyisessä asunnossani mulla ei ole ollenkaan kokovartalopeiliä. Edellisessä asunnossa iso peili oli, mutta muutosta on jo 6 vuotta. Töissä on kyllä isoja peilejä, mutta olen oppinut välttelemään niihin katsomista. Olenko samalla siis vältellyt totuutta? Mutta nyt digivalokuvauksen aikaan, totuutta ei enää pysty pakenemaan, kamera kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja se kertoo tällä kertaa, että paino ei saisi enää ikinä nousta, mieluummin edelleen laskea.

Mielialat syömishoukutusten kanssa vaihtelevat edelleen hirveästi. Tälläkin viikolla alkuviikosta olin hukkua makeanhimon suohon ja paino hivenen nousi. Viikon keskivaiheilla otin itseäni niskasta kiinni, laskin kalorit ja syömiset minimiin, paino laski taas. Tällä hetkellä olo on ihan ok, mitä nyt nämä pelot välillä vaivaavat mieltä. Joskus tuntuu, että jokainen syömiskerta voisi lihottaa useita kiloja. Tämä kaikki on edelleen mielestäni osoitus siitä, että suhde ruokaan ja syömiseen ei ole aivan kunnossa. Mutta koska "terveitä" päiviä ja kausia on, uskoakseni toivo ei ole vielä mennyttä. Ehkä se viisaus ja tasapaino on tulossa. Sitä tässä odottelen hartaasti.

Alusta asti tämä projekti on ollut elämänmuutosta, painonhallintaa, toivottavasti ei vain laihdutuskuuri. Ne kun ovat tuomittuja epäonnistumaan. Laadin puolitosissani vuoden alussa tarkan painonpudotussuunnitelman kesäkuun loppuun asti. Sittemmin lisäsin siihen vielä suunnitelman marraskuun loppuun asti. Suunnitelmassa joka viikko paino laskee 200-1000 g. Siten, että vain alkuvuodesta painonlasku on 800-1000g, siitä sitten asteittain vähentyen. Ensisijainen painotavoitteeni oli/on 77 kg. Se on suunnitelman mukaan tarkoitus saavuttaa huhtikuun lopussa. Tammi- ja helmikuun tavoitteet saavutin. Maaliskuu on vielä vähän kesken, mutta nyt näyttää siltä, että tavoite saavutetaan. Kerron tästä siksi, että en olisi kuin hurjimmissa kuvitelmissani uskonut edes tähänastiseen suunnitelman toteutumiseen. Nyt olenkin jo tilanteessa, jossa tarvitaan painonhallintaa. Apua: loppuelämäni ensimmäinen päivä on tänään. Voiko kelata vähän taaksepäin ajassa? Pelottaa, kauhistuttaa ja samalla en malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Helmikuu päätöksessä

Ja on tullut aika katsoa helmikuun tulostasoa ja tilannetta - ja siirtää katse maaliskuun haasteisiin. Helmikuun ensisijainen tavoitehan oli (tai siis tavoite ylipäätään aina ja ikuisesti) se, että paino ei nousisi. Ja jos painonlasku edelleen jatkuisi tavoite oli 84,4-> 82. Yllätyksekseni ja ilokseni helmikuussa laskusuhdanne on jatkunut, ja aamulla lukema oli 81,4. Eli jopa alle tavoitteen. Osansa tuossa lukemassa varmasti tekee raskas liikunta loppuviikosta. Mutta niin tai näin, tällaista puntari nyt kertoi. Eli ilosanomaa!

Varsinaisia "lipeämisiä" ruokavaliosta ei ole juurikaan tapahtunut, pari herkkupäivää helmikuussa meni vähän pitkäksi. Mikä tarkoittaa sitä, että herkkupäivästä tuli 2-päiväinen. Mutta ei mitään hälyyttävää kuitenkaan. Tällaisen fiiliksen kun saisi jatkumaan! Se kuitenkin täytyy muistaa, että laihduttaminen on helppoa, painonhallinta vaikeaa. Näin se on ollut ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Välillä tuo laihduttaminenkin on itkua ja hammasten kiristelyä, mutta on se jo monta kertaa onnistunut... painonhallinta valitettavasti ei. Mutta toivotaan, että tällä kertaa historia ei toistaisi itseään.

Ja siitä päästäänkin aasinsillalla maaliskuulle. Tulokset ovat toistaiseksi olleet positiivisia ja yllättäviäkin; aikataulussa olen pysynyt pilkulleen ja ennakkoon asetetetut tavoitteet ovat täyttyneet hyvin. Eli maaliskuun ennakkoasetelma pysyköön sellaisena kuin mitä vuoden alussa ajattelinkin. Tarkoitus on yrittää päästä uudelle kymmenluvulle. Eli maaliskuun tavoite olkoon entinen -> 79kg. Jostakin syystä kymmenluvun vaihdot tuntuvat aina vaikeammilta kuin painonpudotus keskellä kymmenlukua. Jotakin psykologista? Mutta siitäkin huolimatta sitkeästi vain tuon seiskan kimpuun! Wish me good luck!