Eilen jo vähän mietin, että kuukauden viimeinen päivä on tulossa. Pitäisikö mennä puntarille? Tiesin, että paino ei todellakaan ole laskenut, vaan sitä on tullut lisää 3-4 kiloa. En päässyt mietinnässä vielä illalla päätökseen ja ajattelin, että päätän aamulla. Aamulla olin unohtanut koko jutun. Koirien kanssa tein rankan ylämäkitreeni-lenkin. Just kun olin pohtinut, että mun vauhdilla ei kyllä ketään OHITETA, tuleekin vastaan 2 lenkkeilijää. Siis selkä edellä. Ja mä menen kevyesti puolijuoksua ohi jyrkässä ylämäessä. Eikä tehnyt edes pahaa! (Lenkkeilijät oli mua 10-15 v vanhempia, mutta ei takerruta nyt siihen). Samassa mieleen pölähtää - se punnitseminen unohtui tai edes sen ajatteleminen. Olin juonut lasin vettä ennen lenkille lähtöä, mutta toisaalta hikosin siellä ylämäissä. Ohituksen ja muunkin lenkkeilyn helppouden johdosta päätin, nyt nousee tämä pää pensaasta ja menen sinne puntarille. Ei se ota eikä annakaan, voin vähän masentua tai sitten vähän ilahtua. Kesäkuun lopputulos 77,8 eli plussaa 2,8 kiloa. Tämä on nyt totuus, eikä sen tietäminen satu sen enempää kuin sen arvaaminen:)-. Vyötärön 89 cm -> 90 cm. Pikkujuttu! Mutta - nyt lähti taas draivi päälle. Herkkujen ahtaminen on nyt kertakaikkiaan loppu (ahtaminen loppu, järkiperäinen nauttiminen on edelleenkin sallittua). Jalat tykkää lämpimistä ilmoista (minä en niinkään) ja isovarpaiden mätäpaiseet on puhkaistu. Eli jokohan tämä hullu lähtee viikonloppuna haastelenkilleen? Mihinkään järkevään kellonaikaan en ehdi, mutta katsotaan riittääkö virtaa joko iltamyöhällä tai aamuvarhaisella. Toivotaan näin.
Musta kausi kesti oikeastaan koko kesäkuun. Siellä täällä välillä oli valonpilkahduksia, mutta mustalla oli yliote koko ajan. Vanhat yliherkuttelutavat olivat vahvasti esillä. Elimistö ilmoitti muuttuneesta ruokavaliosta alkaen voimaan huonosti. Vatsaa turvotti ja oli täyden oloinen koko ajan. Ei mitään tietoakaan keveästä olosta. Liikuntakaan ei maittanut. Vain pakolliset koiralenkit ja nekin mieluummin pyöräillen (hitaasti). Toukokuu ja kesäkuu puoliväliin asti on mulle aina rankkaa aikaa töiden ja harrastusten parissa. Kaipa sitä ikää on tullut sen verran, että se ottaa vuosi vuodelta kovemmalle ja kovemmalle. Sekä olihan siinä niitä rankkoja liikuntaharrasteitakin runsaasti koko alkuvuoden. Joten todennäköisesti elimistöni vaati sen rankan jälkeen lepoa. Nyt on onneksi taas oikeasti tunne, että jaksaa jaksaa. Suorastaan harmittaa, kun tietää loppuviikon olevan tosi kiireisen, joten liikunnalle on väkisin raivattava tilaa. Mutta näinhän se menee. Matka jatkuu taas, toivotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti