Kaikesta huolimatta

Kaiken jojoilun ja poukkoilun ja vaikeuksien ja vaikka minkä jälkeen olen edelleenkin sitä mieltä, että ON mahdollista ihan tavallisin keinoin saavuttaa se, mikä saavutettavissa on. Ehdotuksia kaikenlaisiin poppakonsteihin ja oikoteihin on tullut sieltä ja täältä. Ja kuitenkin se perusta painonlaskulle on se vanha totuus - syö vähemmän kuin kulutat. Siihen tähdätään. "Poppakonsteista" ainoa mitä olen käyttänyt on ateriakorvikkeet.

Vuonna 2010 kun aloitin laihduttamisen / elämäntapamuutoksen (hah!), korvasin osan aterioista VLCD-tuotteilla. Aluksi aika montakin ateriaa päivässä, sitten asteittain siirtyen normaaliruokiin. Ja laihtuihan tuolla, muistaakseni tammikuussa painoni laski 5½ kiloa. Ei se paha juttu ollut, varmasti aivan kiva aloitus varsinkin, jos painoa on huomattava määrä. Itselläni se ei ollut oikotie onneen, vaikka jatkossa painonpudotus onnistui ja saavutin ihan mukavat painolukemat. Uudet elämäntavat eivät juurtuneet ja onnistuin saamaan lähes kaikki menetetyt kilot takaisin. Toinen mitä yritin kokeilla, ilman menestystä, oli karppaus. Se jäi lähinnä ajatuksen tasolle. Ei ole mun juttu, pitäydyn alkuperäisessä ajatuksessani aiheesta - karpatkoon ne, jotka siitä tykkäävät ja sen avulla onnistuvat. Minä yritän edelleen pysyä omassa uskossani - syön normaalia ruokaa ja mahdollisimman terveellisesti. Ja tietysti sellaisia tuotteita, mistä itse pidän ja joiden avulla voin hyvin. 

Vuosien varrella uskoni täydelliseen, lopulliseen elämäntapojen muuttumiseen on horjunut moneen kertaan. Onhan asiasta runsaasti käytännön kokemusta. Mutta sekään ei estä jatkamasta yrittämistä. Katsotaan kuinka pitkälle tällä kertaa intoa riittää.

Missä mennään nyt, helmikuun loppua odotellessa? Paino on laskenut tammi-helmikuun aikana 5-6 kiloa, pikkuisen enemmän kuin ajatus oli. Viime päivinä on ollut taas se tuttu ilmiö, syöminen on hieman vaikeaa. Jokaisen laihdutustempauksen jossakin vaiheessa tapahtuu näin. Se ei ole terve ilmiö. Eilenkin söin päivän pääaterian klo 14 maissa. En syönyt paljon, puolet annoksesta meni koiralle. Kuitenkin mahani täyttyi niin ääriään myöten, että en enää illalla pystynyt syömään mitään. Entuudesta tiedän, että vaihe menee ohi. Täytyy vain keskittyä syömään mahdollisimman tasaisesti pieniä annoksia kerralla. Vatsalaukku on tietysti pienentynyt, kun en ole kuukauteen ahminut sitä täyteen.

Herkuton helmikuu loppusuoralle! Aloitin herkuttoman kauden tammikuun loppupuolella eli nyt on jo kuukausi takana herkutonta eloa. Ihan helposti tällä kertaa vieläpä. Ajatus lähti suuttumisesta omaan itsekurin puuttumiseen. Se taisi silloin joskus aiemminkin tepsiä.... On se vaan kumma, kun syöminen hallitsee elämistä. Ei sen niin pitäisi mennä. 1.3 on eka herkkupäivä viikkokausiin. Näin ainakin etukäteen ajatellen olen suunnitellut:).

Elämästä yleensä ottaen. Olin verikokeissa ja veriarvoista löytyi epänormaliutta. Lääkärin mukaan lisätutkimuksiin ei ollut aihetta eikä hän myöskään esittänyt arveluita mistä arvot johtuisivat. Muutakin löytyi, mutta päällimäisenä on anemia. Koskaan aiemmin veriarvoni eivät ole olleet anemian puolella. Onneksi kuitenkin Google pelasti lisämietteiltä, todennäköisesti syynä on ikä ja lähestyvät vaihdevuodet. Asia vaikuttaa jonkin verran ruokailutottumuksiini ja tietysti syön rautaa toistaiseksi. Myös kolesteroliarvot olivat hivenen koholla ja lääkäri kehoitti laihduttamaan 4 kiloa silloisesta painosta. Sen olen jo laihduttanut ja toivoakseni jatkoa seuraisi.

Keväällä tulossa kohtalaisen suuri elämänmuutos! Sitä odotellessa mieli on huomattavasti keventynyt ja virkeämpi kuin aikoihin. Palailen asiaan huhtikuun tietämissä. 

Ahmimishäiriö

Kuuntelin kerran erään tutun jutustelua ahmisestaan. Hän kertoi, että ei pysty jättämään avattua suklaalevyä kesken, vaan se on syötävä loppuun. Ihan tutulta kuullostaa! Mutta kun hän mainitsi sen johtuvan ahmimishäiriöstä, aloin epäröidä. Näinköhän on? Monet saattavat syödä kerralla suklaalevyn tai ison karkkipussin tai litran jäätelöä tai vaikkapa pussillisen munkkeja. Mutta JOS otat tuolta välistä pois tuon tai-sanan ja lisäät joka kohtaan JA-sanan, ollaan todellisten ongelmien äärellä.

Lainaus (lähde: terveyskirjasto.fi)

Ahmimishäiriön syyt

Lihavien ahmimishäiriön perussyytä ei tiedetä, mutta siitä kärsivillä todetaan tavallista enemmän myös muita psyykkisiä oireita. Näitä ovat yleinen alakulo ja masentuneisuus, ahdistuneisuus, mielialan aaltoilu ja psyykkinen haavoittuvuus.

Ahmimishäiriön oireet

Ahmimisella tarkoitetaan, että kerralla syödään lyhyessä ajassa selvästi enemmän kuin normaalisti. Ahmiminen kohdistuu usein johonkin tiettyyn ruokalajiin, esimerkiksi suklaaseen, makeisiin tai jäätelöön. Ahmiessa syömisnopeus voi olla hyvin suuri. Yleensä ahmiminen tapahtuu yksin muilta salassa.

Ahminta päättyy ahdistavaan täyden olon tunteeseen ja vatsassa voi tuntua kipuja. Usein ahminnan päälle vaivutaan uneen. Ahmimisen jälkeen tunnetaan "henkistä krapulaa", masentuneisuutta ja itsensä halveksuntaa.

Ahmiminen johtaa liialliseen energiansaantiin, mikä ajan mittaan ilmenee painonnousuna. Ahmimishäiriöstä kärsivillä on yleensa takanaan useita laihdutusyrityksiä.

Katsotaanpa, kuinka moni näistä määritelmistä sopii kohdalleni. Yleinen alakulo ja masentuneisuus, jep. Ahdistuneisuus, mielialan aaltoilu, jep. Psyykkinen haavoittuvuus, jep.

Kerralla lyhyessä ajassa syödään enemmän kuin normaalisti, jep. Tietty ruokalaji: lähes mikä tahansa makea, jep. Suuri syömisnopeus, jep. Yksin, joo, en nauti makeiden syömisestä seurassa. Ja lopuistakin kaikki täsmää, paitsi uneen vaipuminen. 

Kuule, tällaisesta ahdistussyöjää ei kiinnosta kuunnella, jos joku syö suklaalevyn kerralla!

Omistan jälleen tv;n monen vuoden telkkarittoman kauden jälkeen. Ohjelmistossa näyttää olevan runsaasti tarjolla laihdutusohjelmia. Kilpailumuotoisista en niinkään välitä, mutta hyvää tsemppiä ja asiaa on paljon tarjolla. Monissa ohjelmissa toki kauhistuttaa laihdutuksen kova tahti, vaikkapa 40 kiloa puolessa vuodessa. Tai jopa enemmän. Toivottavasti ainakin osa saa kilonsa pysymään lopullisesti pois. Suomalainen versio JuttaG:n johdolla on suosikkini. Itsekin tällä hetkellä syön rahkaa ja raejuustoa lähes päivittäin. En voi sietää raejuustoa, mutta rahkan maku peittää onneksi sen maun.

Asioita ja ilmiöitä edelleen seuraten. Ja herkutonta helmikuuta viettäen. Jokainen päivä irti ahmisesta on voitto. 

Pää pois pensaasta

Eilen jo vähän mietin, että kuukauden viimeinen päivä on tulossa. Pitäisikö mennä puntarille? Tiesin, että paino ei todellakaan ole laskenut, vaan sitä on tullut lisää 3-4 kiloa. En päässyt mietinnässä vielä illalla päätökseen ja ajattelin, että päätän aamulla. Aamulla olin unohtanut koko jutun. Koirien kanssa tein rankan ylämäkitreeni-lenkin. Just kun olin pohtinut, että mun vauhdilla ei kyllä ketään OHITETA, tuleekin vastaan 2 lenkkeilijää. Siis selkä edellä. Ja mä menen kevyesti puolijuoksua ohi jyrkässä ylämäessä. Eikä tehnyt edes pahaa! (Lenkkeilijät oli mua 10-15 v vanhempia, mutta ei takerruta nyt siihen). Samassa mieleen pölähtää - se punnitseminen unohtui tai edes sen ajatteleminen. Olin juonut lasin vettä ennen lenkille lähtöä, mutta toisaalta hikosin siellä ylämäissä. Ohituksen ja muunkin lenkkeilyn helppouden johdosta päätin, nyt nousee tämä pää pensaasta ja menen sinne puntarille. Ei se ota eikä annakaan, voin vähän masentua tai sitten vähän ilahtua.  Kesäkuun lopputulos 77,8 eli plussaa 2,8 kiloa. Tämä on nyt totuus, eikä sen tietäminen satu sen enempää kuin sen arvaaminen:)-. Vyötärön 89 cm -> 90 cm. Pikkujuttu! Mutta - nyt lähti taas draivi päälle. Herkkujen ahtaminen on nyt kertakaikkiaan loppu (ahtaminen loppu, järkiperäinen nauttiminen on edelleenkin sallittua). Jalat tykkää lämpimistä ilmoista (minä en niinkään) ja isovarpaiden mätäpaiseet on puhkaistu. Eli jokohan tämä hullu lähtee viikonloppuna haastelenkilleen? Mihinkään järkevään kellonaikaan en ehdi, mutta katsotaan riittääkö virtaa joko iltamyöhällä tai aamuvarhaisella. Toivotaan näin.

Musta kausi kesti oikeastaan koko kesäkuun. Siellä täällä välillä oli valonpilkahduksia, mutta mustalla oli yliote koko ajan. Vanhat yliherkuttelutavat olivat vahvasti esillä. Elimistö ilmoitti muuttuneesta ruokavaliosta alkaen voimaan huonosti. Vatsaa turvotti ja oli täyden oloinen koko ajan. Ei mitään tietoakaan keveästä olosta. Liikuntakaan ei maittanut. Vain pakolliset koiralenkit ja nekin mieluummin pyöräillen (hitaasti). Toukokuu ja kesäkuu puoliväliin asti on mulle aina rankkaa aikaa töiden ja harrastusten parissa. Kaipa sitä ikää on tullut sen verran, että se ottaa vuosi vuodelta kovemmalle ja kovemmalle. Sekä olihan siinä niitä rankkoja liikuntaharrasteitakin runsaasti koko alkuvuoden. Joten todennäköisesti elimistöni vaati sen rankan jälkeen lepoa. Nyt on onneksi taas oikeasti tunne, että jaksaa jaksaa. Suorastaan harmittaa, kun tietää loppuviikon olevan tosi kiireisen, joten liikunnalle on väkisin raivattava tilaa. Mutta näinhän se menee. Matka jatkuu taas, toivotaan.

Viikonlopun ruokailuja osa 2

Sunnuntain lämmin ateria: uunipaistos kasviksista + uunilohta. Uunipaistosta jouduin hieman soveltamaan, koska kaupassa ei ollut ruusukaalia. Ruusukaalin tilalla ruoassa vihreitä papuja.
200g kukkakaalia
200 g parsakaalia
200 g vihreitä papuja (ohjeessa ruusukaalia)
½ dl vettä
0,75 dl ruokakermaa 5% (ohjeessa oli 15%)
100 g Koskenlaskija-sulatejuustoa
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl timjamia

Ohje: Laita pilkotut pakastekaalit + pavut uunivuokaan. Valmista vedestä, ruokakermasta, timjamista, vehnäjauhoista ja sulatejuustosta kastike ja kaada se vihannesten päälle. Kypsennä 200 asteessa n. 20 min.

Tässä sitten ruoka annoksena, lisukkeena punajuuria ja suolakurkkuja. Hyvää oli:).

Helmikuun herkkupäivistä: En ole saanut herkkupäiviä oikein balanssiin. Yhdessä vaiheessa taisin pitää 2 herkkupäivää peräkkäin (hyi). Tänään pidin myös herkkupäivän, enkä vieläkään usko, kuinka pieni määrä olisi sopiva. Maha on ihan liian täynnä (herkkuja on edelleenkin turha yrittää säilöä, kaikki syödään) ja olo on paha. Mutta toivottavasti se merkitsee sitä, että huomenna ei tee mieli mitään herkuntapaistakaan....

Herkut

Dodiin, herkkuja oli merkattu suunnitelmiin ja herkkuja on siten nautittu ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ostoskoriin osui runebergintorttuja ja kanelikeksejä. Sekä pieni pussi ÄssäMix-karkkeja. Runebergin tortuista ja kekseistä tykkään oikeasti, mutta noi karkit ostin vain siksi, että en parempiakaan löytänyt. Se ongelma näissä herkkujen ostamisissa on, että ns. taviskaupoissa ei kummoisiakaan herkkuja ole. Leipomoihin en tohdi mennä ostamaan, taitaisi herkkutiskillä kadota itsehillintä. Kauempana olevissa isoissa kaupoissa on kyllä valikoimaa, mutta ei kovin usein viitsi ajaa ja paljon ei voi kerralla ostaa. Se mikä kaapissa tai pakastimessa on... se ei siellä kauan ole:). Ja sama juttu, jos itse leipoo. Ei säily kovin kauan. Päivän tai kaksi. Ihan sama mikä se määrä oli.

Maha tuli aika täyteen. Söin molemmat tortut ja useita kanelikeksejä. Loput keksit palastelin koirien keksilaatikkoon, jotta en ihan kaikkia söisi. Karkit ei uponneet kuin osa, tämä varmaan opetti sen, että karkkeja ei kannata ostaa, tykkään enemmän leivonnaisista. Eli ei takaisin vaan niitä entisiä ahmimistaipumuksia, silloin kaikki kävi ja kelpasi. Eli nyt kun on tarkoitus syödä vähän herkkuja ja harvoin, kannattaa satsata sellaiseen, mistä todella pitää. Vaikka hätätapauksessa hakea jotakin sieltä vähän kauempaa.

Tiistai-aamu ja paluu takaisin arkeen herkkupäivän jälkeen alkoi kaurapuurolla ja mustikoilla. Siitä se sitten taas alkaa. Maha on vähän järkyttynyt kyllä tuosta ruoka(herkku)määrästä. Ensi kerralla maltillisemmin, kiitos. Loput karkit on nyt tuolla laatikossa houkuttelemassa, tämä ei ollut tarkoitukseni. Mutta kun en kerta kaikkiaan saanut kaikkia kerralla alas.

Vatsalaukku on tammikuun pienien ruoka-annosten ansiosta pienentynyt hurjasti. Välillä en oikein tajua kuinka paljon. Uusi tilanne vaatii aikansa, ennen kuin opin oikeat määrät ja säännöstelyn - myös näissä herkuissa.