Eksyin pitkästä aikaa omaan blogiini ja huomasin, että joku joskus käy tätä lukemassakin. Itsekin luin jälleen kirjoituksen "paska paska elämä". En muista missä mielentilassa sen kirjoitin, mutta tekstihän on harvinaisen rehellinen. Nyttemin se on ehkä muuttunut muotoon "puolinainen elämä". Koko elämä menee sivustaseuraajana, kun kaikki sosiaalinen pelottaa.
Joskus joku kommentoi varmaankin jotakin mun kirjoitusta suurinpiirtein näin: "miten kaikki voikin olla muka noin vaikeaa?". No, helposti. Mutta sen ymmärtäminen ei ole helppoa, jos ei pysty yhtään samaistumaan sosiaalispelkoiseen ihmiseen.
Mitä minä sitten pelkään? Jokaista kohtaamista ihmisen/ihmisten kanssa. Tai melkein jokaista. On persoonia, jotka eivät pelota ihan yhtä paljon kuin muut. Tai joinakin päivinä itse olen vähän vähemmän masentunut ja paremmassa toimintakunnossa.
Kahvitauolle en halua mennä, jos koko henkilöstö (n. max 15 hlö) on yhtä aikaa tauolla. Käyn mieluummin silloin, kun paikalla on vain muutama tai sitten ihan yksin. Kaverisuhteita pystyn luomaan, mutta en ystävyyssuhteita. Toiset verkostoituvat monella eri tapaa, mä pystyn olemaan vain yhdessä roolissa ja yhdessä ruudussa kerrallaan. Työtilanteissakin on helpompaa, jos mennään suunnitelman mukaan, muutokset aiheuttavat ahdistusta. Töissä sosiaalisissa tilanteissa peitän hermostumiseni usein höpöttämisellä ja kukaan ei varmaan aavista kuinka paljon oikeasti jännitän. Että mokaan. Mokata voi niin monella eri tavalla. Kaikkia vaihtoehtoja pitää jännittää - yhtä aikaa.
Töistä puheenollen - elämässä on tapahtunut paljon viimeisen viiden vuoden aikana. En nyt muista tarkaalleen mitä tänne olen kirjoittanut, mutta viimein vaihdoin alaa eli sain opiskelupaikan muutama vuosi sitten. Valmistuin uuteen ammattiin ja sain heti uuden alani töitä. Sijaisena, mutta kuitenkin. Suht kaukaa kotoa. Vuosi sitten rohkaistuin ja muutin lähemmäs. Uuteen asuinpaikkaan liittyy paljon uutta ja pelottavaakin juttua. Mutta yksinkertaisesti koettuna asia on rohkein, mitä olen ikinä eläissäni kokenut ja tehnyt. Jatkan edelleen sijaisena ja tilanne on erittäin epävarma. Työsopparit ovat lyhyitä ja työnantajan asenne tuntuu alentuvalta. Se riipaisee. Yritän kuitenkin olla kiitollinen siitä, mitä olen tähän asti saanut ja saavuttanut. Eivät nämä työasiat ole itsestäänselvyyksiä missään iässä, saati tässä iässä.
" Sosiaalisten tilanteiden pelko: Sillä tarkoitetaan toistuvaa ahdistusta ja pelkoa tilanteissa, joissa joutuu tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa tai huomion kohteeksi. Vaikeat pelot voivat traumatisoida niin, että ote normaalista elämästä herpaantuu ja esimerkiksi kaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta. Sosiaalisia tilanteita pelkäävä linnoittautuu kotiinsa, sillä se tuntuu ainoalta turvalliselta paikalta."
Lainaus täältä; http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/testaa_pelkaatko_sosiaalisia_tilanteita
Teksti ei ihan yksi yhteen sovi minuun. Jännitän myös tuttujen ihmisten kanssa. Kotona on hyvä olla - yksin. Työterveydessä puututtiin nyt tähän mun masennukseen - se on riskitekijä. Sairaslomaa ei ehdotettu, enkä sitä suostuisi ottamaankaan. Lääkitystä ehkä?