lauantai 24. huhtikuuta 2010

Vaatekriisi

Vaatteet on liian isoja! Vaatteet on liian tylsiä! Värit on synkkiä! Apua! Miten tällainen anti-shoppailija saataisiin kauppaan?!? Mistä sais vaikka viissataa ylimääräistä rahaa, jotta voisi ostaa kaikkea kivaa. Värejä! Pienempiä kokoja! Kevyttä kesäksi! Lenkkeilyvaatteita! Ihan mitä vaan! Ja kaiken kukkuraksi ainoat omistamani kävelykengät ovat talven aikana murtuneet pohjasta. Ja ovat siten käyttökelvottomat. Sekin vielä! Apua, on mentävä shoppailemaan, eikä rahaakaan olisi. Täytyy tosin kysyä: voikohan talvikengillä mennä alennusmyynteihin asti? Tai no, saattaa tuolta kaapista löytyä varvastossut:)-. Ongelmia kerrakseen!

torstai 22. huhtikuuta 2010

Liikuntaan haastetta

Päätin tehdä itselleni "haastelenkin". Sillä tarkoitan seuraavaa: suunnittelin reitin, jonka kellotin. Aloitusaika, väliajat ja loppuaika. Lenkin varrella oli 3 eri kovennetun vauhdin pätkää, maastollisesti pätkät sijoittuivat ylämäkivoittoisiin osuuksiin. Lenkin suoritin siis kävellen, ilman sauvoja. Jatkossa voisi ehkä harkita sauvojen kanssa, ylämäissä alaselkä osoittaa väsymisen merkkejä, kun yritän mennä mahdollisimman nopeasti. Merkkasin ajat ylös. Seuraavien viikkojen ajan keskityn liikunnassa kuntoa kohottavien suoritusten lisäämiseen tai ainakin pitämiseen nykyisellä tasolla (2-3 liikuntakertaa viikossa kovennetusti). Noin kuukauden päästä toistan haastelenkkini ja vertaan tuloksista, onko kuntoni noussut. Tosin ihan täysin vertailukelpoiseen tulokseen en tule pääsemään, koska tällä ekalla haastelenkillä oli vielä jokusia jäisiä/lumisia kohtia. Kuukauden päästä niitä ei tule (varmaankaan..) olemaan. Mutta sitten, kun toistan lenkin 3:n kerran noin 2:n kuukauden päästä, jälkimmäiset kerrat ovat sitten täysin vertailukelpoiset. Jotta tällaista suunnitelmaa tällä kertaa.

Ja ne ajat muistiin:
Lähtöaika: 6.13
1. väliaika: 6.46
2. väliaika: 7.03
3. väliaika: 7.22
Loppuaika: 7.51
Lenkki on suoritettu pe 16.4.
Ja kyseessä on siis kellonajat. Lenkin kokonaispituus (ajassa) 98 minuuttia. Lenkin mitasta en ole ihan varma, osittain reitti menee metsäpolkuja, vaikea arvioida. Sanotaan varovasti arvioiden ja haarukoiden 8-9½ km, niin ollaan varmasti lähellä totuutta.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Miltä nyt tuntuu?

Klassinen kysymys urheilukilpailujen maalissa, voittajahaastattelussa. Viime viikolla saavutin ensisijaisen tavoitteeni, sen mitä pidän realistisena. Eli 77 kg. Tällainen lukema puntarissa on viimeksi ollut varmaankin yli 20 vuotta sitten. Ja jälleen on! Joten nyt on aika vastata voittajille suunnattuun kysymykseen: "Miltä nyt tuntuu?"

Päällimmäisenä mieleen tuleva ilmaisu tunnetilastani lienee "hämmästynyt", suorastaan ällistynyt:). Iloiset yllätykset ovat aina tervetulleita:). Tammikuussa laatiessani suunnitelmia painonpudottamiseksi, naureskelin itsekseni suunnitelman mahdottomuutta. Mahdottomuutta siksi, että olen niin useasti ennenkin laatinut tarkkoja viikkosuunitelmia painolukemineen päivineen. Ja koskaan en ole kovin kauaa onnistunut suunnitelmia noudattamaan. Saati saavuttamaan tavoitteita. Mutta nyt sitten; sanalla sanoen - hämmästynyt, onnellisesti. Uudet elämäntavat ovat sen verran jo tulleet tutuiksi (ja hyviksi havaituiksi), että suurimmat pelot kilojen äkkinäisestä takaisintulemisesta ovat hälventyneet. Josko eivät kokonaan kadonneet. En enää usko mihinkään nopeaan painon muutokseen ylöspäin. Vielä toki on epävarmaa, mihin asti elämänmuutos jaksaa kantaa. Mutta just nyt en jaksa sitä murehtia!

Murheita ja stressitekijöitä on viime aikoina ollut runsaasti. Tämän pienen hetken haluan olla onnellinen, hämmästynyt ja varma onnistumisestani. Nih, se mulle sallittakoon.

Ja jotta totuus ei unohtuisi: uusi tavoite (se epärealistinen) on ollutkin tuossa sivupalkissa jo koko ajan - nyt lähdetään todelliselle seikkailumatkalle - tavoittelemaan 72:ta kiloa! Se olisi todellisen voittajan saavutus se. Kiitos kanssalaihistelijoille kannustuksesta ja tuesta. Pienestäkin sellaisesta on apua yllättävän paljon. Urheilutermeillä jatkaakseni: "Yritän parhaani ja katson mihin se riittää".

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Hetki

Anna mulle hetki aikaa. Kun mikään ei nyt tunnu miltään. Mä tarvin pienen hetken, kun olisi vain aikaa. Miettiä, olla vaan. Kun voisi käpertyä peiton alle eikä tarvitsisi lähteä mihinkään. Kun ei tarvitsisi esittää pirteää ja iloista. Oikeasti haluaisi vaan itkeä. En haluaisi puhua mitään en kenenkään kanssa. Vain odottaa, että aika kuluu ja suru ja tuska väistyy pois.

Miten niin pieni voi jättää niin ison aukon jälkeensä? Vaikka tiedossa on, että ne on vain lainassa täällä meillä, miksi menetys on aina niin kova? En voi antaa itselleni lupaa ajatella asioita loppuun asti. Tuska on liian suuri juuri nyt. Aikaa ei ole vielä kulunut riittävästi. Sitä mä tarvitsisin nyt. En pysty nukkumaan, syömäänkin vain pakottamalla. Se ei ole hyvä.

Yhdet pienet tassut vähemmän tässä talossa. Onneksi jäi vielä 3:t tassut. Ne tuovat lohtua ja ymmärtävät. Ne kulkevat sinne, mihin emäntäkin.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevään tuntua

Kevät tulee, kuten me kaikki olemme huomanneet. Vaikka itse en erityisemmin keväästä enkä kesästä välitä, jotenkin positiivisesti kevät minuunkin vaikuttaa. Se on ihanaa, kun saa luopua toppavaatteista ja pukeutua ohuemmin. Kevätinnostuspuuskassa pesinkin toppavaatteita pois käytöstä ja laittelen ne kohta hyllyilleen odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Tai enpä tiedä, kuinka "sopivia" ne sitten syksyllä/talvella ovat:)-. Jep, yhtä hyvin ne voivat olla liian pieniä kuin liian isoja... tai sitten vaikka sopivia. Mun kristallipallo on sen verran huurteessa, että en osaa sanoa ennustusta. Ei auta kuin antaa ajan kulua ja katsoa sitten syksyllä, miltä näyttää.

Huhtikuun painotilanne näyttää nyt ennakoitua pienemmältä. Maaliskuu oli sen verran vaikea, että hölläsin huhtikuun tavoitetta helpommaksi. Tai ainakin jätin siihen takaportin, jos ei kerran paino laske, ei sitten. Ei tämä ole ihan niin vakavaa. Mutta tänä aamuna puntarilla olikin taas kevennettyä sanomaa. Jos näin jatkuu, saavutan varmasti huhtikuun pienemmän tavoitepainon (77), siihen on enää matkaa - 400g. Mutta en aio nuolaista ennen kuin tipahtaa, vielä on huhtikuuta yli puolet jäljellä!

Ruokakuva (anteeksi heikko laatu): sunnuntaina tuli ulkoillessa niin kova nälkä, että oli pakko pitkästä aikaa tehdä perunamuusia. Muusi & lihapullat, nam! Niille, jotka ihmettelevät salaatin puuttumista: syön päivittäin iiison salaattiannoksen omana erillisenä aterianaan.

Liikuntaankin kevät tuo lisää sykettä. Keventynyt kroppakin jaksaa paremmin. Huomaan esim ylämäissä, että en enää puuskutakaan entiseen tahtiin ja pystyn menemään voimalla loppuun asti. Eli ilmeisesti kunto on hieman kohentumaan päin:)-. Olenkin pyrkinyt keväällä ottamaan jumpat (ainakin vesijumpan) aika tosissani. Sekä muutama viikko sitten olen lisännyt normaaliin kävelyliikuntaani sen 1:n kerran viikossa, kun kävelen tosi lujaa (omalla tasollani) noin ½ tuntia. Ilmeisesti nämäkin pikku asiat vähitellen vaikuttavat kuntoon. Olen tosin aina ollut sitä mieltä, että ½:n tunnin lenkki ei ole yhtään mitään, vähintään tunti se olla pitää. Nyt taitaa olla aika muuttaa mieli tässäkin asiassa!

Ps. Tervetuloa lukija nro 4. Mukava, jos nämä mun jorinat jotakuta kiinnostaa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Eri liikuntamuotoja

Olen koko ikäni ollut innokas liikkumaan. Ikä ja vaivat valitettavasti ovat alkaneet rajoittamaan lajivalikoimaa:(. Mietinnässä on ollut löytää vielä sellainen liikuntamuoto, missä voisi haastaa itseään. Valitettavasti vielä ei ole sellaista löytynyt. Viime viikkoina olen lisännyt liikuntaohjelmaani yhden kerran viikossa noin ½:n tunnin kävelylenkin, jossa menen niin lujaa kuin pystyn (=niin lujaa kuin pohjekrampit sallivat). Enempää tai lähinnä sen mielikuvituksellisempaa ei pysty tekemään:(.

Liikuntalajeja, joita olen harrastanut (joita en enää pysty harrastamaan, vaikka haluaisinkin): squash, ratsastus, luistelu, hiihto ja hölkkä/juoksu. Nilkat ei kestä, polvet ei kestä, pää & lompakko ei kestä (ratsastus). Menetetyistä lajeista eniten kyllä kismittää tuo ratsastus, ei vaan pysty. Toiseksi eniten kismittää, kun ei pysty enää hölkkäämään. Pelkään, että jalat kipeytyy entisestään. Ei millään uskalla edes koettaa, vaikka paino vielä laskisikin.

Mun normaali viikkoliikunta, suunnilleen näin:
Maanantai: koiralenkki aamulla 1 tunti 15 min, illalla ½ tuntia.
Tiistai: koiralenkki aamulla 45 min, illalla 1 tunti.
Keskiviikko: koiralenkki aamulla 1 tunti, illalla 20 min. Vesijumppa 45 min.
Torstai: koiralenkki aamulla 1 tunti, iltalenkki 20 min. Jumppa 1 tunti 45 min.
Perjantai: koiralenkki aamulla 1 tunti 15 min. Illalla lämmittelylenkki 20 min + ½ tuntia kovennettu vauhti.
Lauantai: koiralenkkiä 1½ tuntia.
Sunnuntai: koiralenkkiä 1-2½ tuntia.
Lisäksi 2 krt viikossa agilitytreenit.

Tässä "normaali" ohjelma vielä huhtikuun ajan. Sitten jumpat loppuvat, paitsi ehkä menen vielä kesäjumppaan 1 krt viikossa/kesto 6 vk. Sen vetäjästä en pidä (tooooosi tylsät lämmittelyaskellussarjat), mutta toisaalta pelottaa selkävaivojen takia pitkä kesäloma jumpista:(. Koiralenkkien pituus tietysti vaihtelee, ja teho myös. Asumme hyvin lähellä metsäpolkuja (metsän reunaan 300 metriä) ja päivän päälenkki tapahtuu aamulla, jos oikein innostun, teemme aamulla jopa 1½ ->:n tunnin lenkkejä. Kesällä ohjelmaan tulee myös nuorimman (ja välillä 2:n nuorimman kanssa pyöräilylenkit pururadalla). Maastot ovat hyvin mäkisiä, joten reittivalintoja voi tehdä maun mukaan rankasta tosi rankkaan ja sitten tietysti vähän helpompiakin löytyy. Mutta itseään pystyisi haastamaan, jos vaan noi jalat olisi samaa mieltä...

Liikuntalajeja, joita olen ennenkin harrastanut, ja vielä pystyn ainakin kevennetysti tekemään: uiminen, pyöräily, sauvakävely, lumikenkäily & kävely. Mulla on kova kilpailuvietti, jos ei muuten, niin kelloa vastaan pitää "kilpailla". Uimisen kanssa tulin varovaiseksi, kun pari vuotta sitten menin pitkästä aikaa uimaan pari kertaa samalla viikolla. Uin tietysti vanhasta tottumuksesta niin lujaa, kuin pystyin. Seuraus: olkapäälihaksen tulehdus, toipumisaika ½ vuotta... meni onneksi ohi kuitenkin jumppaamalla (akuuttivaiheessa tietysti tulehduskipulääkkeet, sairaslomaa ei yksityisyrittäjä oikein pysty pitämään). Pyöräilyä voin harrastaa muutaman kilometrin kerrallaan. Koirien kanssa pyöräillessä ajan sopivan hiljaa (pohkeet on ok). Jos ajan ilman koiria (= ajan silloin lujempaa) pitkän matkan, pohkeet kipeytyvät. Viime kesänä yritin pyöräillä kerran viikossa töihin (matka yhteensä 26 km, mäkiä paljon), mutta en pystynyt kuin toukokuussa. Jalat kipeytyivät liikaa:(. Saattaa olla, että tänäkin kesänä yritän. Mutta ainakin pikkureissuja teen pyörällä myös ilman koiria: lähikauppaan, kirjastoon jne.
Kävely on välillä kivutonta, mutta polvet, varsinkin vasen on kyllä lähes aina kipeä. Onneksi kivut jaloissa kuitenkin eivät tunnu koko ajan, ne "lämpenevät" pidempään liikkuessa. Kaipa nuo jalkavaivat ovat vain vuosien kovan liikunnan, ylipainon ja seisomatyön seurausta. Joten tuskin ne siitä hyviksi enää mitenkään tulevat, mutta jos jotenkin niiden kanssa pärjäisi. Kipulääkkeitäkään en syö jatkuvasti, vain satunnaisesti, kun kipuja on enemmän.

Onnellinen olen niin kauan, kun pystyn koiria pitämään ja jotenkin liikkumaan. Tässä on ollut jo vuosia aikaa sopeutua lajivalikoiman supistumiseen ja rajoituksiin. Toivomuksena olisi, että viimeistään kesällä kipeät pohkeet lakkaisivat kramppailemasta, ja pystyisin vihdoin tekemään huoletta kovavauhtisia lenkkejä, kävellen siis:)-. Ja löytyisiköhän joskus kokeiluun vielä jokin uusi, mutta sopivan haastava laji, jota voisi kokeilla? Mikähän se voisi olla? Vesihiihto..... öö taidan vielä miettiä:).

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Mihin migreeni on hävinnyt?

Migreenihistoriani on muutaman vuoden vanha. Aluksi migreeniä oli huonon näön takia. Eli mulla oli silmälasit, mutta en halunnut käyttää niitä. Näin/näen ihan suhteellisen hyvin ilmankin. Mutta sitten alkoivat päänsäryt, kun tarkentaminen ei sujunutkaan ilman laseja riittävän hyvin. Hankin uudet lasit ja aloin käyttää niitä, mutta migreeni ei sitten sillä lähtenytkään. Se oli tullut jäädäkseen vai oliko sittenkään?

Jossakin vaiheessa mulla oli migreeni joka maanantai. Työstressiä? Sitten sekin vaihe meni ohi ja mulla oli migreeni jokaisten kuukautisten ekana ja toisinaan myös vikana päivänä. Hormonimigreeniä? Tämäkin vaihe ohitettiin.

Viimeiset pari vuotta ollaan oltu siinä tilanteessa migreenin kanssa, että sen laukaisevat tietyt asiat. Tai niitä asioita on oikeastaan 2. Toinen on verensokerin liiallinen lasku. Eli täytyy syödä säännöllisesti. Toinen on kirkkaat valot. Migreenikohtauksia on viimeiset pari vuotta laukaisseet kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät ja syksyn iltapimeissä pitkillä valoilla ajavat vastaantulijat. Kun olen tottunut tilanteeseen - keväällä lisääntyneeseen valoon ja syksyllä pimeänajoon - kohtaukset ovat taas loppuneet. Eli talven ja kesän on saanut olla migreeniltä rauhassa - jos vain on muistanut syödä tarpeeksi usein:)-.

Tänä keväänä mulla on ollut vain 1 migreenikohtaus. Sekin hyvin lievä ja se johtui syömättömyydestä. Töissä oli niin kiire, että en ehtinyt ruokailla. Mun migreeni on ollut kaiketi lievää sorttia. Ja sen vaiheet ovat olleet moninaiset. Mutta onko migreeni nyt lopullisesti häipynyt? Voiko tällä laihtumisella ja terveellisellä ruokavaliolla olla siihen vaikka vaikutusta? Onko migreenillä ja liiallisella makeansyönnillä (tms. epäterveellisellä) yhteyttä? Monta kysymystä, mahtaako niihin saada vastausta.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

78

Luvulla 78 on suuri merkitys mulle. En ole syntynyt tuona vuonna, enkä ole tuon ikäinenkään. Selitys sen merkitykselle on siinä, että se on piirtynyt muistiini painolukemana, joka oli  mulle aikoinaan sellainen lukema, että se oli takaraja pienelle laihduttamiselle. Eli se raja, jonka yli paino ei olisi saanut mennä. Tämän muistan olleen ainakin opiskeluaikoinani, 80-luvun jälkipuoliskolla näin. Eli on siitä aikaa. Ja taitaa olla niinkin, että sen jälkeen en ole tainnut tuon verran painaa...... kunnes nyt vaaka on näyttänyt parina päivänä siinä main. Tänään jopa alle tuon, mutta eilen oli kyllä aika rasittava päivä. Joten varmaan nestevajausta, väsymystä jne jne.

Mutta luvun 78 saavuttaminen merkitsee mulle todella suurta inspiraatiota ja tsemppiä... ja historian lehtien havinaa. Viimeisimmässä laihdutusyrityksessäni vuonna -06 pääsin myös lähelle, silloin paino taisi käydä 79:ssä kilossa ennen kuin takaisintuleminen taas alkoi. Mutta jos vaikka nyt taas tuo luku toimisi mulle takarajana. Ei yhtään yli! Mieluummin vielä muutama kilo alas, niin olis vähän siirtymävaraa:)-. Jos vaikka tämä saavutus toimisi kannustimena elämäntapojen muutoksessani, matkalla kohti suurta tuntematonta: painonhallintaa. Hope so.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Omatekoista!

Innostuin pääsiäisen aikaan myös vähän leipomaan. Ei kuitenkaan PULLAA, eikä mitään muutakaan makeaa. Ihan vain sämpylöitä, pyöreitä ja puikuloita. Täytyy testata, kummat on paremman makuisia:)-. Näitä on sitten mukava ottaa 1 kerrallaan evääksi töihin salaatin kaveriksi.

Ihanan pirteän näköisiä kuvia, kun aurinko paistaa pöydän vieressä olevasta ikkunasta. Aurinkoista kevättä. Tai ainakin valoisaa!

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Vaatekaapin syövereissä

Näin pääsiäisenä kun on vapaata, on vähän aikaa syventyä - vaikkapa vaatekaapin sisältöön. Pengoin tänään muutamia vanhoja T-paitoja esiin ja tarkastelun jälkeen ne joutuivat operoitaviksi. Eli pienennettäviksi. Ne on sellaista vanhanaikaista todellakin T-mallisiksi tehtyjä ja siltä ajalta, kun oli "muodissa" vieläpä jättipaidat. Pienennykset onnistuivat ihan mukavasti ja nyt on muutama lisäpaita käyttövalmis. Löytyipä sieltä sellainenkin lady fit-muotoinen paita, joka on alun alkaenkin ollut mulle pieni (lahjuspaita, otin isointa tarjolla olevaa kokoa:D). Nyt se mahtuu päälle. Tosin vielä nipin napin, mutta esim. jumppaan kyllä jo kehtaisi päälleen laittaa. Siitä piti vain kaulusta vähän isontaa, kun en siedä mitään kuristavaa kaulassa.

Ja mitä vielä sieltä löytyikään: silloin noin 4 vuotta sitten ostamani caprishortsit, joihin mahduin hetkellisesti enkä sitten enää. Olen koittanut niitä aina silloin tällöin. Viime koitoksessa ne mahtuivat jo päälle, mutta istua ne päällä ei voinut. No, nyt voi jopa istua. Ja sitäpaitsi vyötärön kohta on LÖYSÄ. Apua. Onkohan nyt niin, että mulle tuleekin oikeasti jonkinlainen vyötärö, jos tästä vielä laihdun?? Sen verran on kyllä sanottava, että caprit hivenen kiristävät vyötärönkohdan alapuolelta. Siinähän mulla edelleen on sellainen Michelin-rengas, jota vihaan yli kaiken. On täysi arvoitus paljonko pitäisi laihtua, että siitä eroon pääsin. Mutta ainakin nämä caprit pysyivät päällä juuri sen renkaan ansioista:)-. Siis jos vähän liioittelee...Tässä kuvitusta capreista. Sori värimaailma. Mun huono kamera vääristää voimakkaita värejä näin sisällä kuvattuna. Eli osa kuvattu mustavalkoisena.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Bmi 29,9

Aamun punnitustulos kertoi yllättävää asiaa. Jostakin tuntemattomasta syystä (nestevajaus tai jotain?) paino oli laskenut jopa alle 79 kg. Eli vaaka näytti 78,4. Oli syy mikä hyvänsä, kyllä tämä mulle kelpaa:)-. Sehän tarkoittaa sitä, että en olisi enää "merkittävästi lihava" vaan "lievästi lihava". Tiedostan kyllä, että tuskin tämä mitään todellista painonlaskua on, koska aika lailla suurempia painolukuja oli ihan muutama päivä sitten. Mutta niinhän se paino yleensä kehittyykin, edes ja takaisin. Ei se koskaan pysy ihan paikoillaan tai laske / nouse tasaisesti.

Täytyisi varmaan yrittää käydä vähän harvemmin vaa'alla. Nyt olen käynyt useita kertoja viikossa, se on ihan liikaa. Painonheilahtelutkin saattavat olla melko suuria. Mutta niin tai näin, nautitaan nyt tästä bmi:stä ja jatketaan töitä. Kohti painonhallintaa ja kevyempää elämää!

torstai 1. huhtikuuta 2010

Kiloklubin laihduttajan tehostartti-otteita

Lähde: KILOKLUBI

Mistä motivaatiota?

Elämäntaparemontin alkumetreillä syttyy usein into liikkumiseen. Valitettavasti se myös lopahtaa yhtä nopeasti. Jotta kuntoilusta tulee tapa, täytyy löytää oma sisäinen motivaatio ja pohtia, mitä liikkuminen itselle merkitsee.
Motivaation rakentaminen lähtee realistisista tavoitteista - mikään kun ei sammuta liikuntaintoa niin tehokkaasti kuin epäonnistumisen kokemukset. Älä lähde liikkeelle liian vaativalla liikuntaohjelmalla tai vaadi itseltäsi tiukassa aikataulussa pysymistä. Kun alkaa liikkua sopivin askelin edeten, kuntoilusta tulee pikkuhiljaa rutiini, josta ei haluakaan enää luopua.

Varaa liikunnalle aikaa

Harvalla meistä on käytettävissämme liikaa aikaa. Oman hyvän olon eteen kannattaa kuitenkin uhrata pari tuntia viikossa, joten on syytä panostaa organisoimiseen . Päivästä löytyy helposti lisäaikaa, kun suunnittelee aikataulunsa etukäteen.
Erittäin toimiva keino saada liikunta osaksi arkea on laittaa kuntoiluaika kalenteriin. Varaa tietoisesti allakastasi aikaa itsellesi, äläkä anna jonkun muun asian varastaa sitä. Kiireelle ei pidä antaa liian helposti periksi.

Vähäinenkin liikunta on hyödyksi

Toisaalta sekin on hyväksyttävä, että liikkumiseen tulee aina ongelmia ja esteitä. Siksi kaikki tai ei mitään -asenne ei vie pitkälle liikunnassakaan. Säännönmukaisuuteen kannattaa toki pyrkiä, mutta pyyhettä ei kannata heittää kehään, vaikka joku kerta jää joskus välistä. On oleellista muistaa, että vähästäkin liikunnasta on aina hyötyä. Jokainen liikuntakerta antaa paremman olon ja auttaa jaksamaan paremmin.

--------------------------------------

Tällaiselle tapaliikkujalle tämä on turhaa paatosta. Mutta osuuko tämä keneenkään muuhun paremmin?

Huhtikuu alussa

Kirjataanpa tähän muistinvirkistykseksi tammikuussa laatimani tavoiteaikataulu tammi-huhtikuuksi.
Tavoiteaikataulu:
31.1 - 84,5
28.2 - 82
31.3 - 79
30.4 - 77-> ensisijainen tavoite.
 
Tammi- ja helmikuu toteutuivat kirkkaasti, maaliskuussa jäätiin tavoitteesta 1 kg. Tässä kohtaa olen muuten tehnyt periaatepäätöksen, että en enää mainitse erikseen sitä ensisijaista tavoitetta (ei painonnousua), se kun kuitenkin elää koko ajan muutenkin mukana. Ok? Huhtikuun urakaksi piti jäädä -2 kg:n. Nyt se kuitenkin olisi hieman mahdottoman tuntuinen -3 kg. Siten muutankin tavoitteen muotoon 78-77 kg. Eli ei turhia paineita. Nyt mennään näillä.
 
Lukiessani laihduttamisesta (vakavasti ylipainoisten ihmisten kuten minäkin olen.... olin???) blogeista sekä asiantuntijoiden ohjeita laihduttajille törmään usein samaan asiaan liittyen liikuntaan. Saattaa olla, että olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin, mutta en nyt jaksa tarkistaa:)-. Eli siihen, että liikunta koetaan hankalaksi aloittaa ja jaksaa. Sekä näiden asiantuntijoiden lausunnoista saa aina ymmärtää, että lihavat eivät liiku juuri ollenkaan. Itse olen aina kaikissa painoissani tykännyt liikkua ja liikkunutkin paljon. Toki hieman hoikempana se tuntuu mukavammalta, sitä en kiellä. Kuitenkin on parempi olla hyväkuntoinen läski kuin huonokuntoinen läski. Läskit vähän rajoittavat lajeja, mutta kyllä jokaiselle löytyy jotakin. Toki mullekin tulee aika ajoin kausia, että liikunta ei oikein huvita (kuten olen nyt 1-2 viikkoa taistellut asian kanssa). Tosin tällä kertaa huvittamattomuuteen vaikuttaa se, että ulkoilumaastot ovat hankalassa vaiheessa. Metsän polut ovat haastavassa kevätkunnossa eikä kävelytielenkkeily ole oikein mun juttu. Liikaa ihmisiä, autoja ja saasteita. Ei mitään rauhoittavaa luonnonrauhaa. Toivottavasti lumet lähtis nopeasti, jotta metsässä pääsis menemään vauhdikkaasti!

Tänään on kyllä vielä vääntäydyttävä kävelytielenkille, kun tuli kauppareissulla sorruttua suklaapatukkaan ja pieneen pussiin karkkia. Kaikki luonnollisesti jo syöty. Eli kohta tää lähtee lenkkeilemään!

Yllätys, jo 3. lukija blogissa. Tervetuloa ja yritetään kirjailla muutaman päivän välein jotakin luettavaa.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!