Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko

Tsekkasin mielenkiinnosta painohistoriani joulukuusta -10 - syyskuuhun -11. Sen aiemmasta historiasta ei ole tarkkoja muistiinpanoja, vain summittaisia muistikuvia. Sen kuitenkin muistan, että suurempien painonpudotusten jälkeen painon takaisintulo on kestänyt muutaman vuoden. Ja tein nyt siis henkilökohtaisen jojoiluennätykseni saavuttamalla (lähes) lähtöpainon n. ½ vuodessa. Lista menee kutakuinkin näin:
- marraskuu -09 92kg
- tammikuu -10 84,4kg
- helmikuu -10 81,4kg
- maaliskuu -10 80,0kg
- huhtikuu -10 77,4kg
- toukokuu -10 75kg
- kesäkuu -10 77,8kg
- tammikuu -11 89,6kg
- helmikuu -11 87,0
- huhtikuu -11 86,2kg
- toukokuu -11 85kg
- syyskuu -11 89,6
Need I say no moore?

On sitten tavallisen surullinen lista. Mutta niin totta, niin totta. Viime aikoina on ollut rankkaa. Elämä on paska, paska, kuten eräässä taannoisessa kirjoituksessani olen todennut. Ja vuodattanut asiasta. Tätä elämää on raskasta jaksaa, kun ei oikein ole mitään mukavaa odotettavaa. Kaiken muun ehkä vielä kestäisi, mutta kun oon niin yksin, että ei jaksa. Jaettu suru on puolitettu suru, katsos. Mä kun olen arka ja sisäänpäinkääntynyt ja syrjäytynyt & syrjäytetty. Jotakin olen halunnut tälle elämälleni tehdä, jo monen vuoden ajan. Mutta ei ole uskallusta eikä sisua eikä kykyä. Ja ottaa päähän tää ainainen ruikutus asiasta. Jos joku muu ruikuttais, herkästi sanois, että lakkaa tuo ja TEE JOTAKIN ASIALLE, hyvä ihminen. Mutta ei se tunnu olevan helppoa. Paska paska paska. Kun ei sen voimakkaammin uskalla ilmaista.

Heinäkuusta asti olen ollut voimakkaassa stressitilassa vanhimman koirani takia. Eläinlääkärin mukaan sen kanssa eletään päivä, korkeintaan viikko kerrallaan. Joka päivä sanomme pienesti hyvästi. Autuaita ovat ne päivät, kun pystyn viettämään sen kanssa pienenkin hetken kahdenkesken. Käymään menneitä läpi, tuttuja paikkoja tai tuttuja juttuja. Se on niin pienestä iloinen! Itku ja ilo sekaisin. Se on äärimmäisen rankkaa psyykkeelle. Koska mulla ei ole ystäviä, nämä karvaiset ystävät ovat mulle suurinta ja tärkeintä elämässäni. Vanhuksesta kun aika jättää, vielä jää kaksi. Pelkään sitä lopullista päivää, mutta yritän iloita hyvistä hetkistä, joita vielä on. Kunto vaihtelee päivästä toiseen, mutta onneksi oikea lääkitys antoi meille hieman lisäaikaa. Hyvällä onnella muutaman kuukauden, ehkä ½ vuotta.

Työtilanne on toinen valtava stressinaihe. Tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että en kertakaikkiaan jaksa yrittämistä. Helv**in hullu, kun olisin aikanani valinnut jonkun toisen polun. Mutta arkajalka mikä arkajalka:(. Mutta alkaa näyttää vahvasti siltä, että vuoden alussa taidan olla työtön. Sitten todennäköisesti on myytävä asunto, jotta pärjään. Ei juu todellakaan ole mitään ahdistusta eikä stressiä!! Ihmiset elää leveesti ja levittää rahaa oikealle ja vasemmalle (mene kauppoihin, siellä ne tuhlaa kuin viimeistä päivää). Mun on pidettävä tarkkaa kirjanpitoa laskuista. Jos yli jää, pääsen ehkä ruokakauppaan ja bensa-asemalle. Ihmeiden ihme - olen pystynyt lihomaan ja voimaan paksusti, vaikka välillä raha on tosi tiukassa edes ruokaan. No, jotain muuta on sitten jäänyt ostamatta. _Heh.

Jos tälle ruikutusahdistuslinjalle lähdetään, lista tulee olemaan loputon. Mutta jos palataan vaikka painoasioihin. Yritän nyt unohtaa tuon lähihistorian painokehityksen ja aloittaa jokaisen päivän puhtaalta pöydältä. On vain se ja päämäärä - voida hyvin ja jonkun verran kevyemmin, kiitos!

Blogistalkkausta

Kiertelin katsomassa jokusia laihdutusblogeja, mitä olin laittanut muistiin suosikkeihin. Sieltä löytyi useita, joita ei oltu päivitetty moneen kuukauteen. Monissa oli viimeisissä postauksissa samaa viestiä, kun munkin blogissa. Eli jossakin vaiheessa oltiin onnistuttu ja sitten repsahdettu ja saatu kaikki tai lähes kaikki kilot takaisin tai ainakin useampi kilo takaisin. Onhan se edelleenkin surullinen tosiasia, että suurin osa laihduttajista lihoo uudestaan. Suurin riski takaisinlihomiseen, aika elimistön tottumiseen uuteen painoon taisi tutkimusten mukaan olla 2 vuotta. Eli tuon 2:n vuoden ajan  on suuren suuri riski paluuseen entiseen. Syömisiensä kanssa pitää olla tosi tarkkana, jotta laihdutetut  kilot pysyisivät pois. Oletko valmis siihen, olenko minä valmis siihen?

Monissa lukemistani blogeissa oli sitten muutama viimeinen kirjoitus, jotka kertoivat uudesta alusta. Niinkuin minunkin blogissani ja elämässäni. Sitten niiden muutaman kirjoituksen jälkeen - hiljaisuus. Poistin blogit suosikeistani, ne varmaan tuovat huonoa onnea:D. Joskus tai itse asiassa useinkin käy mielessä, miksi ihmeessä tätä blogia kirjoitan. Tekisi mieli hävittää koko blogi. Mutta en ole kuitenkaan niin tehnyt. Enkä sitä mene tekemään ainakaan ennen kuin olen lukenut kaikki tekstit huolellisesti läpi. Ehkä tämä tukee elämäntapamuutosta omalla tavallaan, kun osa kirjoituksista on osittain päiväkirjatyylisiä. Jos ei muuta mitään, niin otetaan sitten vaikka harrastuksena.

Viime vuoden laihdutukseni perustui tiukkoihin aikatauluihin ja suunnitelmiin. Se toimi hyvin, kuten tuloksista saattaa olettaa. Paino laski jopa yli -20 kg siitä, mitä olen enimmilläni painanut. Mutta sitten en ollutkaan tarpeeksi viisas ja vahva pitääkseni painon kurissa:(. Tämä uusi startti on lähtenyt käyntiin ihan eri tyylillä. Olen asettanut tuon paniikkiylärajan (85 kg), johon toivon pääseväni suhteellisen nopeasti eli huhtikuun loppuun mennessä. Enää -2,8 kiloa matkaa tuohon rajaan. En aio masentua, jos tavoite ei täyty aikarajaan mennessä. Mutta viimeistään toukokuussa sen on toteuduttava! Sen jälkeen toivon painon edelleen laskevan, mutta hitaasti ja ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja, ainakin useita kymmeniä. Kokemusta on, valitettavasti eniten jojoilusta. Nyt vihdoin toivon olevani valmis ottamaan pitkäaikaisen elämäntapamuutoksen vastaan. Ja toivon myös, että se viime vuoden valtava jojoilu vain vahvistaisi minua ja kasvattaisi sisua.

Jos joku tietää blogin, jossa uusi yritys on toiminut, saa vinkata:).

Lukuja ja tilastoja

Huhtikuu lopetettiin lukemiin 77,4 ja toukokuun tavoitteeksi asetettiin 75 kg. Ja mitämitä, tänä aamuna puntari näytti kiltisti tasan 75! Eli toukokuun kokonaispudotus on siten -2,4 kg. On tää vaan nyt mennyt mahtavasti. Edelleen on hetkiä, jolloin kaikki on synkkää ja mieliteoille ei voi mitään. Mutta ne hetket ovat onneksi olleet ohimeneviä. Kivut jaloissa ovat jatkuneet, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että jalat eivät enää vaivaa 24/7 vaan välillä on pieniä helpotuksen hetkiä. Hyvä hyvä, tässä alkaa olla pieneenkin jo tyytyväinen. Harmi kun jumpat loppuivat kesäksi, mutta ihan pakko on ainakin venytellä, jotta jalkojen tilanne ei taas pahene. Osaa kivuista pystyy lievittämään venytyksillä, osaan ei tietenkään pysty venytyksin auttamaan. Toivottavasti suunta jatkuisi samana ja jalat kestäisivät paremmin, kun niiden kantama taakka on keventynyt roimasti ja ehkä vielä vähän kevenee lisääkin. Kipulääkkeiden kulutus on myös pienentynyt, se on hyvä merkki.

Keräänpä tähän nyt koosteen painonpudotuksestani, kun alkoi kiinnostamaan.
v. 2006 -> -4,6
joulukuu -09 -> -2,0
vuosi 2010
tammikuu  -> -5,6
helmikuu  -> -3,0
maaliskuu  -> -1,4
huhtikuu  -> -2,6
toukokuu -> -2,4
Kokonaispudotusta on siis -21,6 kg. On se vaan aikamoinen saavutus, hyvä minä!

Koska näin olen pysynyt tavoiteaikataulussani, pidän sen alkuperäisen tavoitteeni kesäkuulle eli 72 kg! Tähän pyrin jatkamalla liikunnan tehon lisäämistä, ei niinkään enää määrää lisää. Määrä on ihan ok, mutta kuntoa kohottavaa kovempaa liikuntaa luvassa edelleen. Tänäänkin olen jo tehnyt tunnin ns. "ylämäki"-lenkin. Eli kaikki lenkin sisältämät ylämäet menen mahdollisimman lujaa. Ja täällä harjumaastoissa on helppo löytää sellaisia reittejä, että ylämäkiä riittää...  Illansuussa olisi sitten vielä tarkoitus lähteä pyöräilemään noin 20 km. Liikunnan tehon tarkkailun lisäksi ajattelin passata kesäkuun ajan leivonnaiset. Niiden syöminen on muutaman kerran karannut käsistä, joten yritetään olla vähän aikaa ilman. Kylässä saa syödä, mutta kotona herkkupäivänä vain suklaapatukka / jäätelö. No joo, jos tästä lipsutaan (hieman) en ota sitä turhan vakavasti. Mutta kirjaanpa asian tänne, jotta se jäisi paremmin mieleen. Syömisiään on tarkkailtava koko ajan, sitä tämä on, loputon suo)-.

78

Luvulla 78 on suuri merkitys mulle. En ole syntynyt tuona vuonna, enkä ole tuon ikäinenkään. Selitys sen merkitykselle on siinä, että se on piirtynyt muistiini painolukemana, joka oli  mulle aikoinaan sellainen lukema, että se oli takaraja pienelle laihduttamiselle. Eli se raja, jonka yli paino ei olisi saanut mennä. Tämän muistan olleen ainakin opiskeluaikoinani, 80-luvun jälkipuoliskolla näin. Eli on siitä aikaa. Ja taitaa olla niinkin, että sen jälkeen en ole tainnut tuon verran painaa...... kunnes nyt vaaka on näyttänyt parina päivänä siinä main. Tänään jopa alle tuon, mutta eilen oli kyllä aika rasittava päivä. Joten varmaan nestevajausta, väsymystä jne jne.

Mutta luvun 78 saavuttaminen merkitsee mulle todella suurta inspiraatiota ja tsemppiä... ja historian lehtien havinaa. Viimeisimmässä laihdutusyrityksessäni vuonna -06 pääsin myös lähelle, silloin paino taisi käydä 79:ssä kilossa ennen kuin takaisintuleminen taas alkoi. Mutta jos vaikka nyt taas tuo luku toimisi mulle takarajana. Ei yhtään yli! Mieluummin vielä muutama kilo alas, niin olis vähän siirtymävaraa:)-. Jos vaikka tämä saavutus toimisi kannustimena elämäntapojen muutoksessani, matkalla kohti suurta tuntematonta: painonhallintaa. Hope so.

Makeanhimo

Voin ihan rehellisesti sanoa, että makeanhimo on se syy, miksi minulla on ylipainoa. Tykkään ihan terveellisistä, tavallisista ruoista, en ole mikään kulinaristi. Tavallinen suomalainen kotiruoka on suosikkini. Pidän myös salaateista, teen niitä usein ja syön paljon. Mutta se mikä on ongelma, on leivonnaiset. Ihan kaikki mahdollinen; pulla, munkit, kakut, keksit. You name it, I´ll eat it! Suklaa, jäätelö, karkit ja sipsit maistuvat toki myös, mutta ongelma nro 1 on kuitenkin leivonnaiset. Niin se on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Nyt olen ollut (toistaiseksi) tammikuun herkuttomalla ruokavaliolla, ei herkkupäivän päivää ole ollut. Suklaata olen syönyt yhden patukan ja muutaman konvehdin. Siinä kaikki tammikuussa tähän asti.

Tässä on siten ollut aikaa pohtia ongelman ydintä. Makea on rauhoittava "lääke" mulle, syön sitä suruun, masennukseen, iloon, ihan mihin vain. Ja loppujen lopuksi söin sitä ihan vain tavan vuoksi. Vaikka en olisi halunnut, söin silti. Usein töistä tullessa menin nälkäisenä kauppaan ja ostin kaiken, mitä mieli teki. Söin kuitenkin ensin järkevää ruokaa ja sitten vasta oli herkkujen vuoro. Usein kävi niin, että nälkä oli jo taltutettu, eikä lisää olisi tarvittu. Mutta kun sitä makeaa oli kaapissa, sehän piti syödä pois. Ihan KAIKKI. Vaikka kuinka olisi tullut ähky ja paha olo. Surullista. Mun suhde makeaan ei ole terveellä pohjalla, en osaa olla, jos kaapissa on jotakin. Se on ihan pakko syödä pois.

Kuitenkin suurin oivallukseni on, että makean syöminen EI tee minua onnelliseksi. Masennus ei katoa, suru ei leivonnaisista tokene. Mikään määrä makeaa ei sitä pysty tekemään. Makeanhimo on pitänyt minua otteessaan niin kauan, kuin jaksan muistaa. Ehkä näiden pohdintojen jälkeen olen yhden pienen pienen askelen lähempänä taltuttaa tai ainakin vaimentaa se. Peto vaanii ja vaanii tietysti koko ajan. Ongelmasyöppö on aina ongelmasyöppö. Voin nyt tosi paljon paremmin kuin vielä pari kuukautta sitten syödessäni paljon makeita päivittäin. Ainakin elimistö on kiitollinen tämän hetkisestä ruokavaliostani:)-. Toivottavasti elämän - ja painonhallintaprojektini pitää ja jaksan ylläpitää terveellisempiä ruokailutapoja. Tänään on loppuelämän ensimmäinen päivä.

Odotan kuitenkin - innolla ja kauhulla - maanantaita. Helmikuun ensimmäistä päivää, päivää, jolloin olen ajatellut pitää herkkupäivän. Pystynkö jättämään herkuttelun siihen yhteen päivään, miltä tuntuu tiistaina? Pelottaa. Kuka minun mieltäni hallitsee, makeanhimo vai minä itse? Ainakaan taistelutta en luovuta!

Lukupohdintoja

Opiskeluaikoina (80-luvun lopulla) painoin 74-78 kiloa. Silloin tuntui, että se on paljon ja olin ainoa lihava (pyöreä?) luokallani. NYT jos painaisin vaikkapa tuon 78, tuntuisi olo kevyeltä ja "hoikalta". Niin se perspektiivi muuttuu, kun kilot muuttuu:)-
Pituuteni on 162, joten jos seuraavaksi pohdittaisiin painoindeksiä. Tämänhetkinen BMI on 33,2 eli merkittävä lihavuus. BMI:llä mitattuna normaalipainoni on välillä 49-65 kiloa. Aikuisena en ole oikeastaan koskaan painanut 65:ttä kiloa, kerran ja vain hetkellisesti n. 20-vuotiaana laihdutuskuurin päätteeksi.... puhumattakaan painosta alle 65 kiloa! Ja siitähän se jojoilu on sitten aikanaan alkanut. Yli 20 vuotta sitten. Gulp. 15-23 vuotiaana olen painanut enimmäkseen tuon 70 ja risat. Sitä en tarkalleen muista, koska paino ensimmäisen kerran alkoi numerolla 8 tai 9. Ehkä jossakin iässä 30 ja risat meni 80 rikki. Ja varmaan 35-40 ja risat-iässä paino on seilannut enimmäkseen 85-96 välissä. Hurjat on luvut, kun pituuttakaan ei kummosesti ole.
Ehkä se kokovartalopeili olisi ollut kannattava ostos.