Mä vaan nukkuisin koko ajan. Työaika ei sovi mun omaan rytmiini (herätys arkisin klo 4.30), olen enemmän iltaihminen. Työ on fyysisesti rankkaa, sekin toki väsyttää. Ja väsyttäähän sekin, että elämä on siinä pisteessä, että ajelehdin. Toisaalta olen vapaa "edellisen elämän" velvoitteista, olen vapaa tekemään jotakin muuta. Mutta kun se jokin muu ei ole vielä tässä ja nyt. Pitäisi jaksaa toimittaa asioita, ottaa selvää ja edetä kohden suurempaa muutosta. Elämä on nyt ikäänkuin odotusvaiheessa. Muutos on alkanut, mutta päämäärä on toistaiseksi tuntematon. Ehkä osaisin nauttia tästäkin vaiheesta enemmän, jos tietäisin, mitä on tulossa.
Paino on lähtenyt ihan oikeasti ilman yrittämistä tippumaan. Tällä hetkellä seurailen syömisiäni, mutta vielä muutama viikko sitten söin ihan mitä sattuu. Luulinkin painon olevan jälleen yli 90 kiloa. Olo tuntui sellaiselta, isolta ja pullealta. Sitten kävin puntarilla ja sehän olikin 87 ja vielä iltapaino vaatteet päällä. Olin kyllä miettinyt, että kas kun pitkähihaiset aluspaidat eivät kiristä. Ajattelin niiden venyneen. Mutta puntari on lahjomaton todistaja, paino ei ollut kohonnut, se oli tammikuisesta tilanteesta laskenut.
Nyt olen muutamat ajat rajoittanut makeansyöntiä (lopetettuahan sitä ei saa...) ja muutenkin yrittänyt miettiä taas tarkemmin. Tänään aamulla puntari näytti 85,4 kiloa. Suunta on jälleen oikea, sillä tiellä yritetään pysyä. Elämänmuutosten keskellä ja niistä huolimatta!
