Klassinen kysymys urheilukilpailujen maalissa, voittajahaastattelussa. Viime viikolla saavutin ensisijaisen tavoitteeni, sen mitä pidän realistisena. Eli 77 kg. Tällainen lukema puntarissa on viimeksi ollut varmaankin yli 20 vuotta sitten. Ja jälleen on! Joten nyt on aika vastata voittajille suunnattuun kysymykseen: "Miltä nyt tuntuu?"
Päällimmäisenä mieleen tuleva ilmaisu tunnetilastani lienee "hämmästynyt", suorastaan ällistynyt:). Iloiset yllätykset ovat aina tervetulleita:). Tammikuussa laatiessani suunnitelmia painonpudottamiseksi, naureskelin itsekseni suunnitelman mahdottomuutta. Mahdottomuutta siksi, että olen niin useasti ennenkin laatinut tarkkoja viikkosuunitelmia painolukemineen päivineen. Ja koskaan en ole kovin kauaa onnistunut suunnitelmia noudattamaan. Saati saavuttamaan tavoitteita. Mutta nyt sitten; sanalla sanoen - hämmästynyt, onnellisesti. Uudet elämäntavat ovat sen verran jo tulleet tutuiksi (ja hyviksi havaituiksi), että suurimmat pelot kilojen äkkinäisestä takaisintulemisesta ovat hälventyneet. Josko eivät kokonaan kadonneet. En enää usko mihinkään nopeaan painon muutokseen ylöspäin. Vielä toki on epävarmaa, mihin asti elämänmuutos jaksaa kantaa. Mutta just nyt en jaksa sitä murehtia!
Murheita ja stressitekijöitä on viime aikoina ollut runsaasti. Tämän pienen hetken haluan olla onnellinen, hämmästynyt ja varma onnistumisestani. Nih, se mulle sallittakoon.
Ja jotta totuus ei unohtuisi: uusi tavoite (se epärealistinen) on ollutkin tuossa sivupalkissa jo koko ajan - nyt lähdetään todelliselle seikkailumatkalle - tavoittelemaan 72:ta kiloa! Se olisi todellisen voittajan saavutus se. Kiitos kanssalaihistelijoille kannustuksesta ja tuesta. Pienestäkin sellaisesta on apua yllättävän paljon. Urheilutermeillä jatkaakseni: "Yritän parhaani ja katson mihin se riittää".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti