Tsekkasin mielenkiinnosta painohistoriani joulukuusta -10 - syyskuuhun -11. Sen aiemmasta historiasta ei ole tarkkoja muistiinpanoja, vain summittaisia muistikuvia. Sen kuitenkin muistan, että suurempien painonpudotusten jälkeen painon takaisintulo on kestänyt muutaman vuoden. Ja tein nyt siis henkilökohtaisen jojoiluennätykseni saavuttamalla (lähes) lähtöpainon n. ½ vuodessa. Lista menee kutakuinkin näin:
- marraskuu -09 92kg
- tammikuu -10 84,4kg
- helmikuu -10 81,4kg
- maaliskuu -10 80,0kg
- huhtikuu -10 77,4kg
- toukokuu -10 75kg
- kesäkuu -10 77,8kg
- tammikuu -11 89,6kg
- helmikuu -11 87,0
- huhtikuu -11 86,2kg
- toukokuu -11 85kg
- syyskuu -11 89,6
Need I say no moore?
On sitten tavallisen surullinen lista. Mutta niin totta, niin totta. Viime aikoina on ollut rankkaa. Elämä on paska, paska, kuten eräässä taannoisessa kirjoituksessani olen todennut. Ja vuodattanut asiasta. Tätä elämää on raskasta jaksaa, kun ei oikein ole mitään mukavaa odotettavaa. Kaiken muun ehkä vielä kestäisi, mutta kun oon niin yksin, että ei jaksa. Jaettu suru on puolitettu suru, katsos. Mä kun olen arka ja sisäänpäinkääntynyt ja syrjäytynyt & syrjäytetty. Jotakin olen halunnut tälle elämälleni tehdä, jo monen vuoden ajan. Mutta ei ole uskallusta eikä sisua eikä kykyä. Ja ottaa päähän tää ainainen ruikutus asiasta. Jos joku muu ruikuttais, herkästi sanois, että lakkaa tuo ja TEE JOTAKIN ASIALLE, hyvä ihminen. Mutta ei se tunnu olevan helppoa. Paska paska paska. Kun ei sen voimakkaammin uskalla ilmaista.
Heinäkuusta asti olen ollut voimakkaassa stressitilassa vanhimman koirani takia. Eläinlääkärin mukaan sen kanssa eletään päivä, korkeintaan viikko kerrallaan. Joka päivä sanomme pienesti hyvästi. Autuaita ovat ne päivät, kun pystyn viettämään sen kanssa pienenkin hetken kahdenkesken. Käymään menneitä läpi, tuttuja paikkoja tai tuttuja juttuja. Se on niin pienestä iloinen! Itku ja ilo sekaisin. Se on äärimmäisen rankkaa psyykkeelle. Koska mulla ei ole ystäviä, nämä karvaiset ystävät ovat mulle suurinta ja tärkeintä elämässäni. Vanhuksesta kun aika jättää, vielä jää kaksi. Pelkään sitä lopullista päivää, mutta yritän iloita hyvistä hetkistä, joita vielä on. Kunto vaihtelee päivästä toiseen, mutta onneksi oikea lääkitys antoi meille hieman lisäaikaa. Hyvällä onnella muutaman kuukauden, ehkä ½ vuotta.
Työtilanne on toinen valtava stressinaihe. Tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että en kertakaikkiaan jaksa yrittämistä. Helv**in hullu, kun olisin aikanani valinnut jonkun toisen polun. Mutta arkajalka mikä arkajalka:(. Mutta alkaa näyttää vahvasti siltä, että vuoden alussa taidan olla työtön. Sitten todennäköisesti on myytävä asunto, jotta pärjään. Ei juu todellakaan ole mitään ahdistusta eikä stressiä!! Ihmiset elää leveesti ja levittää rahaa oikealle ja vasemmalle (mene kauppoihin, siellä ne tuhlaa kuin viimeistä päivää). Mun on pidettävä tarkkaa kirjanpitoa laskuista. Jos yli jää, pääsen ehkä ruokakauppaan ja bensa-asemalle. Ihmeiden ihme - olen pystynyt lihomaan ja voimaan paksusti, vaikka välillä raha on tosi tiukassa edes ruokaan. No, jotain muuta on sitten jäänyt ostamatta. _Heh.
Jos tälle ruikutusahdistuslinjalle lähdetään, lista tulee olemaan loputon. Mutta jos palataan vaikka painoasioihin. Yritän nyt unohtaa tuon lähihistorian painokehityksen ja aloittaa jokaisen päivän puhtaalta pöydältä. On vain se ja päämäärä - voida hyvin ja jonkun verran kevyemmin, kiitos!
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
lauantai 30. huhtikuuta 2011
1,2 kg jäi tavoitteesta
Huhtikuun tavoite oli saavuttaa 85 kg. Se ei ihan toteutunut, vaan puntari näytti aamulla 86,2. Eli huhtikuun pudotus oli siten 3,2 kiloa. Ei tuokaan huono tulos ole ja onneksi jätin sen takaportin, jos ei huhtikuussa onnistu, sitten toukokuussa ainakin:D. Eli asetin nyt uuden takarajan tuolle 85:lle kilolle ja se olisi toukokuun puoliväli. Vaikka en aio mitään erityisiä, ainakaan tiukkoja, tavoitteita asetella tällä kertaan, niin pidetään tuosta kuitenkin kiinni.
Eilen söin ihanaa lohisalaattia, jossa oli lohen lisäksi jäävuorisalaattia, viinirypäleitä, paprikaa, herneitä ja kurkkua. Sekä tietysti salaatinkastiketta.
Tänään en tiedä mitä tulen syömään, olen nimittäin menossa juhliin. Ja syön sitä, mitä on tarjolla. Kaloreita laskematta. Tässä on vaan eräänlainen probleema ennen lähtöä. Jotakin päällepantavaa pitäisi keksiä. Eilen illalla kokeilin kaikenlaisia puseroita kaapista. Tylsemmät eivät niin näyttäisi mahamakkaroita, mutta yksi aika pirtsakka kirjava pusero houkuttelisi. Mutta se sitten näyttää kaikki mahamakkarat:(.
Mutta siitäkin huolimatta, hauskaa Vappua!
Mutta siitäkin huolimatta, hauskaa Vappua!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Kevättä siellä ja täällä
Keväisemmät eli lämpimämmät ilmat ovat saapuneet. Se täytyy ottaa huomioon myös pukeutumisessa. Vaatevarastoni ei ole kovin laaja, joten vaihtoehtoja ei kamalasti ole. Käytän vaatteet yleensä todella loppuun asti, eli heitän ne sitten pois, kun enää saumat ovat jäljellä:). Kaivoin esiin ulkoiluhousut, joista muistin kirjoittaneeni tänne blogiin. Muistikuvani mukaan olisin ostanut ne, kun painoin 90 kiloa eli kuvittelin mahtuvani niihin mainiosti. Mutta ehei - muistikultani teki aika tepposen - olen ostanut ne viime keväänä, kun painoin noin 75 kiloa.... Eipä tarvitse siis enää ihmetellä, miksi ne ovat niin kovin kireät. Pystyn kuitenkin juuri ja juuri pitämään niitä. Olen oikeastaan ollut sitä mieltä, että kiristävät ja puristavat housut ovat ikäänkuin eräänlainen rangaistus siitä, että painonhallinta jälleen epäonnistui. Siitäs sait, luuseri! Tai voihan sen rangaistuksen kääntää sitten edukseen ja laihtua takaisin alle 8-kympin lukemiin. Ja sen jälkeen lällätellä - siitäs sait, kun epäilit! Muisti ei ihan totaalisen väärässä ollut, olin ostanut farkut, kun painoin 90 kiloa. Ne sitten ovatkin aavistuksen väljät, painanhan "enää" 86 ja risat. Tässä vielä linkki lenkkihousukirjoitukseen: http://amisatt.blogspot.com/2010/05/ulkoiluhousut-kokoa-l.html
Jokunen aika sitten katselin haikeasti viime vuonna ostettuja vähän tyköistuvampia ja pienempiä vaatteitani. Lähinnä siis T-paitoja ja erilaisia puseroita. Selvästikin kaipaan pois telttamalleista ja hypistelen pienempiä vaatteita. Olin ajatellut, että voin alkaa käyttää niitä sitten, kun painan max 85 kiloa. Läskit näkyy sittenkin, mutta so what!? Vaan tällä viikolla huomaan, että olen jo vetänyt paria pienempää T-paitaa päälleni. T-paidan päälle toki tulee pitkähihainen vaate ja alla oleva jää peittoon. Mutta on ne vaan niin paljon mukavampia kuin nuo teltat. Jos se tästä taas pikkuhiljaa, uskaltaa "koreilla" vaatteillakin. Ihan pikkasen vaan:).
Vaan taidan olla asian suhteen hieman liian arka. Kohtasin tänään ihmisen, joka oli tosi sinut kroppansa kanssa. Kyseessä oli itseäni jonkin verran vanhempi nainen ja aika lailla myös ylipainoinen. Hänellä oli tosi nuorekkaat vaatteet, ja paitana aika tyköistuva pitkähihainen paita. Läskeistä viis veisaten. Jotakuta olisi voineet läskit haitata (niin kantajana kuin katsojanakin), mutta mä kiinnitin positiivisesti huomiota tämän henkilön olemukseen. Hän oli aivan rennosti ja luonnollisesti, eikä vatsamakkaroihin hetken päästä kiinnittänyt mitään huomiota. Hieno asenne!
Noita liian pieniä lenkkeilyhousuja aion kyllä käyttää jonkun verrankin. Riippuen vähän keleistä, ja kun mulla ei ole paljon tuota valinnanvaraakaan. Ei se haittaa, vaikka ne pikkuisen venyvätkin. Kaapista löytyi samasta housusta toinenkin pari - olin ostanut ne alennusmyynnistä, halvalla kun sai. Ne ovat paremmassa kunnossa, kun en ole niitä montaa kertaa vielä pitänyt. Olkoon ne(kin) sitten palkintona, KUN olen jälleen alle 80-kiloinen, toivottavasti olen.
Jokunen aika sitten katselin haikeasti viime vuonna ostettuja vähän tyköistuvampia ja pienempiä vaatteitani. Lähinnä siis T-paitoja ja erilaisia puseroita. Selvästikin kaipaan pois telttamalleista ja hypistelen pienempiä vaatteita. Olin ajatellut, että voin alkaa käyttää niitä sitten, kun painan max 85 kiloa. Läskit näkyy sittenkin, mutta so what!? Vaan tällä viikolla huomaan, että olen jo vetänyt paria pienempää T-paitaa päälleni. T-paidan päälle toki tulee pitkähihainen vaate ja alla oleva jää peittoon. Mutta on ne vaan niin paljon mukavampia kuin nuo teltat. Jos se tästä taas pikkuhiljaa, uskaltaa "koreilla" vaatteillakin. Ihan pikkasen vaan:).
Vaan taidan olla asian suhteen hieman liian arka. Kohtasin tänään ihmisen, joka oli tosi sinut kroppansa kanssa. Kyseessä oli itseäni jonkin verran vanhempi nainen ja aika lailla myös ylipainoinen. Hänellä oli tosi nuorekkaat vaatteet, ja paitana aika tyköistuva pitkähihainen paita. Läskeistä viis veisaten. Jotakuta olisi voineet läskit haitata (niin kantajana kuin katsojanakin), mutta mä kiinnitin positiivisesti huomiota tämän henkilön olemukseen. Hän oli aivan rennosti ja luonnollisesti, eikä vatsamakkaroihin hetken päästä kiinnittänyt mitään huomiota. Hieno asenne!
Noita liian pieniä lenkkeilyhousuja aion kyllä käyttää jonkun verrankin. Riippuen vähän keleistä, ja kun mulla ei ole paljon tuota valinnanvaraakaan. Ei se haittaa, vaikka ne pikkuisen venyvätkin. Kaapista löytyi samasta housusta toinenkin pari - olin ostanut ne alennusmyynnistä, halvalla kun sai. Ne ovat paremmassa kunnossa, kun en ole niitä montaa kertaa vielä pitänyt. Olkoon ne(kin) sitten palkintona, KUN olen jälleen alle 80-kiloinen, toivottavasti olen.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Blogistalkkausta
Kiertelin katsomassa jokusia laihdutusblogeja, mitä olin laittanut muistiin suosikkeihin. Sieltä löytyi useita, joita ei oltu päivitetty moneen kuukauteen. Monissa oli viimeisissä postauksissa samaa viestiä, kun munkin blogissa. Eli jossakin vaiheessa oltiin onnistuttu ja sitten repsahdettu ja saatu kaikki tai lähes kaikki kilot takaisin tai ainakin useampi kilo takaisin. Onhan se edelleenkin surullinen tosiasia, että suurin osa laihduttajista lihoo uudestaan. Suurin riski takaisinlihomiseen, aika elimistön tottumiseen uuteen painoon taisi tutkimusten mukaan olla 2 vuotta. Eli tuon 2:n vuoden ajan on suuren suuri riski paluuseen entiseen. Syömisiensä kanssa pitää olla tosi tarkkana, jotta laihdutetut kilot pysyisivät pois. Oletko valmis siihen, olenko minä valmis siihen?
Monissa lukemistani blogeissa oli sitten muutama viimeinen kirjoitus, jotka kertoivat uudesta alusta. Niinkuin minunkin blogissani ja elämässäni. Sitten niiden muutaman kirjoituksen jälkeen - hiljaisuus. Poistin blogit suosikeistani, ne varmaan tuovat huonoa onnea:D. Joskus tai itse asiassa useinkin käy mielessä, miksi ihmeessä tätä blogia kirjoitan. Tekisi mieli hävittää koko blogi. Mutta en ole kuitenkaan niin tehnyt. Enkä sitä mene tekemään ainakaan ennen kuin olen lukenut kaikki tekstit huolellisesti läpi. Ehkä tämä tukee elämäntapamuutosta omalla tavallaan, kun osa kirjoituksista on osittain päiväkirjatyylisiä. Jos ei muuta mitään, niin otetaan sitten vaikka harrastuksena.
Viime vuoden laihdutukseni perustui tiukkoihin aikatauluihin ja suunnitelmiin. Se toimi hyvin, kuten tuloksista saattaa olettaa. Paino laski jopa yli -20 kg siitä, mitä olen enimmilläni painanut. Mutta sitten en ollutkaan tarpeeksi viisas ja vahva pitääkseni painon kurissa:(. Tämä uusi startti on lähtenyt käyntiin ihan eri tyylillä. Olen asettanut tuon paniikkiylärajan (85 kg), johon toivon pääseväni suhteellisen nopeasti eli huhtikuun loppuun mennessä. Enää -2,8 kiloa matkaa tuohon rajaan. En aio masentua, jos tavoite ei täyty aikarajaan mennessä. Mutta viimeistään toukokuussa sen on toteuduttava! Sen jälkeen toivon painon edelleen laskevan, mutta hitaasti ja ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja, ainakin useita kymmeniä. Kokemusta on, valitettavasti eniten jojoilusta. Nyt vihdoin toivon olevani valmis ottamaan pitkäaikaisen elämäntapamuutoksen vastaan. Ja toivon myös, että se viime vuoden valtava jojoilu vain vahvistaisi minua ja kasvattaisi sisua.
Jos joku tietää blogin, jossa uusi yritys on toiminut, saa vinkata:).
Monissa lukemistani blogeissa oli sitten muutama viimeinen kirjoitus, jotka kertoivat uudesta alusta. Niinkuin minunkin blogissani ja elämässäni. Sitten niiden muutaman kirjoituksen jälkeen - hiljaisuus. Poistin blogit suosikeistani, ne varmaan tuovat huonoa onnea:D. Joskus tai itse asiassa useinkin käy mielessä, miksi ihmeessä tätä blogia kirjoitan. Tekisi mieli hävittää koko blogi. Mutta en ole kuitenkaan niin tehnyt. Enkä sitä mene tekemään ainakaan ennen kuin olen lukenut kaikki tekstit huolellisesti läpi. Ehkä tämä tukee elämäntapamuutosta omalla tavallaan, kun osa kirjoituksista on osittain päiväkirjatyylisiä. Jos ei muuta mitään, niin otetaan sitten vaikka harrastuksena.
Viime vuoden laihdutukseni perustui tiukkoihin aikatauluihin ja suunnitelmiin. Se toimi hyvin, kuten tuloksista saattaa olettaa. Paino laski jopa yli -20 kg siitä, mitä olen enimmilläni painanut. Mutta sitten en ollutkaan tarpeeksi viisas ja vahva pitääkseni painon kurissa:(. Tämä uusi startti on lähtenyt käyntiin ihan eri tyylillä. Olen asettanut tuon paniikkiylärajan (85 kg), johon toivon pääseväni suhteellisen nopeasti eli huhtikuun loppuun mennessä. Enää -2,8 kiloa matkaa tuohon rajaan. En aio masentua, jos tavoite ei täyty aikarajaan mennessä. Mutta viimeistään toukokuussa sen on toteuduttava! Sen jälkeen toivon painon edelleen laskevan, mutta hitaasti ja ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja, ainakin useita kymmeniä. Kokemusta on, valitettavasti eniten jojoilusta. Nyt vihdoin toivon olevani valmis ottamaan pitkäaikaisen elämäntapamuutoksen vastaan. Ja toivon myös, että se viime vuoden valtava jojoilu vain vahvistaisi minua ja kasvattaisi sisua.
Jos joku tietää blogin, jossa uusi yritys on toiminut, saa vinkata:).
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Aurinko toi jatkuvan migreenin
Kevätaurinko ottaa nyt koville, kun joutuu kärsimään lähes joka päivä migreenistä. Jos vaikka kohta tottuisi tuohon valoisuuteen, niin loppuisi tämä migreenikierrekin. Onneksi mun migreenini on sentään lievää sellaista.
Mä olen enemmän syksy-ja talvi-ihminen, keväästä ja kesästä en niin kovin välitä. Toisaalta voisihan niitä ehkä kaivata, jos kokonaan pois jäisivät. Olen yrittänyt nauttia viimeisistä talvisista päivistä ja ulkoilla mahdollisimman paljon. Töitäkin on ollut - toisaalta hyvä - normaalia enemmän nyt keväällä, joten aikapulakin välillä on. Ja välillä migreeni estää kaikki liikunnat.
Migreenin lisäksi muitakin vaivoja on eli jalkavaivoja. Olen yrittänyt vain olla piittaamatta niistä. Jos oikein hankalaksi heittäytyvät, otan särkylääkettä. Kai ne johtuvat vain ylipainosta ja seisomatyöstä, ei kai se sen kummemmaksi muutttuisi, vaikka tutkimuksiinkin menisi. Keskityn nyt vain tämän painon kanssa kamppailuun, siihen kun saisi valoa tunnelin päähän:)-.
Muutama päivä on mennyt nyt hyvin, päätinkin, että asetan nyt yhden tavoitteen, josta en halua tinkiä. Tai oikeastaan 2 tavoitetta. Ensimmäinen on se, että painaisin huhtikuun lopussa korkeintaan 85 kiloa. Eli tämän aamuisen punnituksen perusteella siihen on matkaa 4,4 kiloa. Ei mahdoton tehtävä, mutta tiukka kuitenkin. Ja se toinen tavoite on selllainen, että painoni en enää ikinä nousisi tuon kilomäärän yli. Allle sen on toki tarkoitus kurkottaa, mutta on pakko olla realistinen. Onhan se paino monta kertaa käynyt alle 80:n lukemissa, mutta ei ole koskaan pysynyt. Olkoon tuo lukema uusi rajalukema. Nuorempanahan se paniikkiraja oli 78 kiloa.
Ekan tavoitteen kimppuun isken nyt urakalla. Tärkeimpänä elementtinä tällä kertaa pidän nyt salaattipäivien lisäämisen. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jota helmikuussa hehkutin ei päässyt kunnolla alkuun, kun sain pitkittyneen flunssan. Unohdetaan sen asian miettiminen nyt toviksi ja mennään sellaisella, minkä tunnen enemmän omakseni. Eli 2-3 päivää viikossa päivän pääruokana on nyt ruokaisa salaatti normaalin kotiruoan asemesta. Jonkin verran kyttään hiilareita toki, enhän esim juurikaan syö perunaa enkä pastaa. Leipää ja puuroa kyllä, mutta niistä on sitten varaa vähentää.
Eli 30.4 ja 85 kg, tähän pyritään - eikä muuten ole aprillipila:).
Mä olen enemmän syksy-ja talvi-ihminen, keväästä ja kesästä en niin kovin välitä. Toisaalta voisihan niitä ehkä kaivata, jos kokonaan pois jäisivät. Olen yrittänyt nauttia viimeisistä talvisista päivistä ja ulkoilla mahdollisimman paljon. Töitäkin on ollut - toisaalta hyvä - normaalia enemmän nyt keväällä, joten aikapulakin välillä on. Ja välillä migreeni estää kaikki liikunnat.
Migreenin lisäksi muitakin vaivoja on eli jalkavaivoja. Olen yrittänyt vain olla piittaamatta niistä. Jos oikein hankalaksi heittäytyvät, otan särkylääkettä. Kai ne johtuvat vain ylipainosta ja seisomatyöstä, ei kai se sen kummemmaksi muutttuisi, vaikka tutkimuksiinkin menisi. Keskityn nyt vain tämän painon kanssa kamppailuun, siihen kun saisi valoa tunnelin päähän:)-.
Muutama päivä on mennyt nyt hyvin, päätinkin, että asetan nyt yhden tavoitteen, josta en halua tinkiä. Tai oikeastaan 2 tavoitetta. Ensimmäinen on se, että painaisin huhtikuun lopussa korkeintaan 85 kiloa. Eli tämän aamuisen punnituksen perusteella siihen on matkaa 4,4 kiloa. Ei mahdoton tehtävä, mutta tiukka kuitenkin. Ja se toinen tavoite on selllainen, että painoni en enää ikinä nousisi tuon kilomäärän yli. Allle sen on toki tarkoitus kurkottaa, mutta on pakko olla realistinen. Onhan se paino monta kertaa käynyt alle 80:n lukemissa, mutta ei ole koskaan pysynyt. Olkoon tuo lukema uusi rajalukema. Nuorempanahan se paniikkiraja oli 78 kiloa.
Ekan tavoitteen kimppuun isken nyt urakalla. Tärkeimpänä elementtinä tällä kertaa pidän nyt salaattipäivien lisäämisen. Vähähiilihydraattinen ruokavalio, jota helmikuussa hehkutin ei päässyt kunnolla alkuun, kun sain pitkittyneen flunssan. Unohdetaan sen asian miettiminen nyt toviksi ja mennään sellaisella, minkä tunnen enemmän omakseni. Eli 2-3 päivää viikossa päivän pääruokana on nyt ruokaisa salaatti normaalin kotiruoan asemesta. Jonkin verran kyttään hiilareita toki, enhän esim juurikaan syö perunaa enkä pastaa. Leipää ja puuroa kyllä, mutta niistä on sitten varaa vähentää.
Eli 30.4 ja 85 kg, tähän pyritään - eikä muuten ole aprillipila:).
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Kuvitettu kertomus
Tuntuuko joskus, että tie tulevaisuuteen on täynnä varjoja ja vailla suuntaa? Tietä ei oikein edes näe, se peittyy hämärään. Vain synkkyyttä on näköpiirissä.
Jos valoa on, sekin on varjoja täynnä. Epävarmuutta ja epätietoisuutta, sitä se on.
Varjojen takaa on vaikea nähdä valoon. Mutta voiko käydä niin, että löytyy ratkaisu ja pääsee kulkemaan valoon? Onko toivoa, paistaako risukasaan? Ympärillä on kaikkea kaunista, se pitää vain osata nähdä. Antaa sille mahdollisuus.
Muodostuuko se oikea polku? Pystyykö sitä kulkemaan, antaako se elämään oikean suunnan? Uskallus, onko sitä? Tästä on selvästi joku muukin mennyt. Turvalliseksi lienee siis havaittu.
Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Valon voi nähdä, jos vain uskaltaa.
Kevät koittaa, kuivuneimmastakin rangasta tulee vielä jotakin. Sekin kurottaa ja kurottaa ylös, ylös, ylemmäs!
Välillä masentaa ihan kaikki. Kun mikään ei onnistu ja mitään ei jaksa. Luonnon kauneus antaa voimaa. Antaa sen voiman virrata ja vallata mielen. Jos se siitä taas päivä kerrallaan mentäisiin eteenpäin. Ei taakse kannata katsella.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Joko tai, vaihtoehtoja 2
Vaihtoehto 1: Tiukka linja, kevyt linja. Paino putoaa, mieliala kukoistaa ja vähän ulkonäkökin siinä sivussa:)-. Järjestelmällisyys ja itsekuri on tämän vaiheen hallitsevia piirteitä. Viikonloppuna suunnittelen seuraavan viikon ruokalistat sovitellen ne viikon menoihin. Suunnittelen ne ainakin suurinpiirtein ja saman tien mietin kauppaostokset. Kaupassa käyn max 2 krt per viikko. Herkkupäiviä on tasan 2 (kaupassakäyntipäivät), toisena herkuttelen vähän ja toisena hivenen enemmän. Se jälkimmäinen on se viikon odotetuin päivä. Mutta siitä huolimatta herkuttelu jää siihen yhteen päivään. Sen jälkeen alkaa taas arki - vaivattomasti ja helposti. Salaatti eri variaatioineen - myös ruokaisat salaatit - ovat lempiruokaani, ne on niiiin hyvänmakuisia ja raikkaita. Annoskoot ovat pieniä ja vatsalaukkukin on supistunut pieneksi.
Nautin liikunnasta suunnattomasti, siitä ei suorastaan saa tarpeekseen. Olo on euforinen, valoista, positiivinen. Lenkille ei tarvitse pakottaa, sinne lähtee aina tosi mielellään. Jumpallakin olen yhtä hymyä ja liikunnan riemua. Paratiisi.
Vaihtoehto 2: Kaikki sallitaan, ruokavalio on kaamea. Terveellistäkin syön, mutta vähemmistönä. Itsekuri - mitä se on?? Makeaa - leivonnaisia, suklaata, jäätelöä, karkkia - you name it, I eat it! Aamulla ja päivällä menee vielä ihan ok. Vielä alkuiltapäivään mennessä olen sitä mieltä, että tänään en sorru. Kello tulee 3, horjunta alkaa viimeistään silloin. Kello tulee 4, tuskainen taistelu alkaa olla hävitty. Kello 5 tai 6 ja töistä kotiin kaupan kautta. Käyn kaupassa joka päivä. Jos ostan makeaa / hyvää / leivonnaisia, mitä hyvänsä, syön ne kaikki saman päivän aikana. Mitään ei jää jäljelle. Vaikka vatsa olisi täynnä, mitään ei pysty jättämään syömättä. Tuskaa:(.
Salaatti olis edelleen ihan hyvää (ei enää kuitenkaan hyvänmakuisia ja raikkaita), mutta niitä ei jaksa tehdä. Helpommalla pääsee, kun syö äkkiä jotakin "oikeaa ruokaa", tietysti vain vähän. Näin, jotta mahtuu mahdollisimman paljon sitä hyvää ja lihottavaa - ja rauhoittavaa. Vatsalaukku on venynyt isoksi. Lihon, voin pahoin niin fyysisesti kuin henkisesti. Helvetti.
Liikunta on enimmäkseen pakkopullaa. Lenkille saa pakottaa itsensä väkisin. Jumpalla maha on tiellä ja on paha olo. Kaikki muut on niin hyvännäköisiä ja hoikkia. Ou jee, jos joskus on paikalla lihavampi kuin mä. Harvinaisen ihanaa. Joka paikkaa kolottaa ja särkee. Nestevajausta, kramppeja, vihlaisuja. Mieli on maassa ja kaikki on huonosti.
Tahdon löytää vaihtoehdon 3. Elämäni on mennyt vaihdellen vaihtoehtojen 1 ja 2 välillä. Vaihtoehto 1 on kestänyt kerrallaan maksimissaan 6 kuukautta. Vaihtoehto 2:n kesto vaihtelee. Yhtä helve**n vuoristorataahan tämä on. Kohta ei enää järki kestä!
Nautin liikunnasta suunnattomasti, siitä ei suorastaan saa tarpeekseen. Olo on euforinen, valoista, positiivinen. Lenkille ei tarvitse pakottaa, sinne lähtee aina tosi mielellään. Jumpallakin olen yhtä hymyä ja liikunnan riemua. Paratiisi.
Vaihtoehto 2: Kaikki sallitaan, ruokavalio on kaamea. Terveellistäkin syön, mutta vähemmistönä. Itsekuri - mitä se on?? Makeaa - leivonnaisia, suklaata, jäätelöä, karkkia - you name it, I eat it! Aamulla ja päivällä menee vielä ihan ok. Vielä alkuiltapäivään mennessä olen sitä mieltä, että tänään en sorru. Kello tulee 3, horjunta alkaa viimeistään silloin. Kello tulee 4, tuskainen taistelu alkaa olla hävitty. Kello 5 tai 6 ja töistä kotiin kaupan kautta. Käyn kaupassa joka päivä. Jos ostan makeaa / hyvää / leivonnaisia, mitä hyvänsä, syön ne kaikki saman päivän aikana. Mitään ei jää jäljelle. Vaikka vatsa olisi täynnä, mitään ei pysty jättämään syömättä. Tuskaa:(.
Salaatti olis edelleen ihan hyvää (ei enää kuitenkaan hyvänmakuisia ja raikkaita), mutta niitä ei jaksa tehdä. Helpommalla pääsee, kun syö äkkiä jotakin "oikeaa ruokaa", tietysti vain vähän. Näin, jotta mahtuu mahdollisimman paljon sitä hyvää ja lihottavaa - ja rauhoittavaa. Vatsalaukku on venynyt isoksi. Lihon, voin pahoin niin fyysisesti kuin henkisesti. Helvetti.
Liikunta on enimmäkseen pakkopullaa. Lenkille saa pakottaa itsensä väkisin. Jumpalla maha on tiellä ja on paha olo. Kaikki muut on niin hyvännäköisiä ja hoikkia. Ou jee, jos joskus on paikalla lihavampi kuin mä. Harvinaisen ihanaa. Joka paikkaa kolottaa ja särkee. Nestevajausta, kramppeja, vihlaisuja. Mieli on maassa ja kaikki on huonosti.
Tahdon löytää vaihtoehdon 3. Elämäni on mennyt vaihdellen vaihtoehtojen 1 ja 2 välillä. Vaihtoehto 1 on kestänyt kerrallaan maksimissaan 6 kuukautta. Vaihtoehto 2:n kesto vaihtelee. Yhtä helve**n vuoristorataahan tämä on. Kohta ei enää järki kestä!
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Oman kehon kuva
Heinäkuu on mennyt siten ja täten. Hyvän alun jälkeen on ollut heikompaa. Stressi on ollut jälleen suurensuurta työasioiden takia. Välillä se vaan on liikaa. Aika useinkin nykyään. Muutos olisi tervetullut, mutta uskallus puuttuu. Se on selvä, että nykyisillä työkuvioilla tulevaisuus on turvaton ja tulotaso heikkenee ja heikkenee. Kaiken tämän tiedostan, mutta uskallus muutokseen puuttuu. Mistä sen voiman saisi!?
En halua selitellä, mutta onhan se selvä, että kaaos mielessä vaikuttaa kaikkeen muuhun siinä ympärillä. Ruokavaliokin on ollut kaaoksessa, eikä olo tunnu nyt keveältä. Paino on ollut suurinpiirtein samoissa lukemissa (2-3:n kilon sisällä) jo pitkään ja tuntemus "hoikasta" olemuksesta on kaikonnut. Eli tuntee itsensä jälleen suureksi, rumaksi ja kömpelöksi. Ja vääränlainen ja liiallinen syöminen tuntuu koko ajan turvotuksena vatsassa. Eli ei ole hyvä olla!
Kaipaan kovempaa liikuntaa. Voi, jokohan ne jumpat kohta alkais! Lihakset on kadoksissa, läskit senkun löllyy. Helteet ei ole mun juttu, ei jaksa liikkua normaaliin tahtiin. Lenkillä käyn kyllä, mutta tarmokkuus liikkua normaaliin tahtiin puuttuu. Eli sellaista löntystelyä vaan. Yhdessä vaiheessa jaksoin lenkkeillä joko tosi myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Mutta jostakin syystä mä nukkuisin nykyisin koko ajan. Eli en jaksa valvoa enkä herätä aikaisin. Itse asiassa nukun niin harvinaisen paljon, että mua vähän huolestuttaa. Onko se puhtaasti väsymystä (helle rasittaa), stressiä (pakoa todellisuudesta) vai olenko sairas? Muutaman kerran päässä on vihlaissut paha kipu, joka huolestuttaa. Ihan pienestä mua ei saa lääkäriin, mutta seurataan vihlontoja, jos niitä esiintyy vielä useastikin, ehkä on parempi mennä puhumaan niistä tk lääkärille. Ei se ota, jos ei annakaan. Niistä tk lääkäreistä on vaan enimmäkseen ikäviä kokemuksia, kynnys mennä on aika korkea.... Yksityiseen ei todellakaan ole varaa!
Äsh, nyt taidetaan mennä tunteiden vuoristoradalla. Korkeuksista, euforisista iloisista tunnelmista pudotaan pohjamutiin:(. Ei jaksais ei huvittais nyt mikään. Oma keho tuntuu taas "ihan samalta" kuin alussa, vaikka painoeroa aloitukseen on lähes 20 kg.
Toivottavasti vaikka jo huomenna olis parempi fiilis.
En halua selitellä, mutta onhan se selvä, että kaaos mielessä vaikuttaa kaikkeen muuhun siinä ympärillä. Ruokavaliokin on ollut kaaoksessa, eikä olo tunnu nyt keveältä. Paino on ollut suurinpiirtein samoissa lukemissa (2-3:n kilon sisällä) jo pitkään ja tuntemus "hoikasta" olemuksesta on kaikonnut. Eli tuntee itsensä jälleen suureksi, rumaksi ja kömpelöksi. Ja vääränlainen ja liiallinen syöminen tuntuu koko ajan turvotuksena vatsassa. Eli ei ole hyvä olla!
Kaipaan kovempaa liikuntaa. Voi, jokohan ne jumpat kohta alkais! Lihakset on kadoksissa, läskit senkun löllyy. Helteet ei ole mun juttu, ei jaksa liikkua normaaliin tahtiin. Lenkillä käyn kyllä, mutta tarmokkuus liikkua normaaliin tahtiin puuttuu. Eli sellaista löntystelyä vaan. Yhdessä vaiheessa jaksoin lenkkeillä joko tosi myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Mutta jostakin syystä mä nukkuisin nykyisin koko ajan. Eli en jaksa valvoa enkä herätä aikaisin. Itse asiassa nukun niin harvinaisen paljon, että mua vähän huolestuttaa. Onko se puhtaasti väsymystä (helle rasittaa), stressiä (pakoa todellisuudesta) vai olenko sairas? Muutaman kerran päässä on vihlaissut paha kipu, joka huolestuttaa. Ihan pienestä mua ei saa lääkäriin, mutta seurataan vihlontoja, jos niitä esiintyy vielä useastikin, ehkä on parempi mennä puhumaan niistä tk lääkärille. Ei se ota, jos ei annakaan. Niistä tk lääkäreistä on vaan enimmäkseen ikäviä kokemuksia, kynnys mennä on aika korkea.... Yksityiseen ei todellakaan ole varaa!
Äsh, nyt taidetaan mennä tunteiden vuoristoradalla. Korkeuksista, euforisista iloisista tunnelmista pudotaan pohjamutiin:(. Ei jaksais ei huvittais nyt mikään. Oma keho tuntuu taas "ihan samalta" kuin alussa, vaikka painoeroa aloitukseen on lähes 20 kg.
Toivottavasti vaikka jo huomenna olis parempi fiilis.
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Ohut kesäpaita
Aamulla capreja jalkaan laittaessani huomasin, että ne tuntuivat löysemmiltä kuin viimeksi niitä pitäessäni. Ja niinpä - uskalsin puntariin ja olihan se paino hivenen liikahtanut alaspäin. Kuten aiemmin totesin, olen hävinnyt taistelun, mutta en koko sotaa. Helteet tai ei, nyt taistellaan näitä takaisin tulleita 2:ta kiloa pois. Mitään aikarajaahan ei tavallaan ole, suurimmat kilot on jo pois, tärkeintä olisi se, että takaisinpäin EIVÄT tulisi. Loppuelämä on sitä taisteluaikaa:).
Parisen viikkoa sitten käväisin alennusmyynneillä katselemassa lähinnä uusia farkkuja ja lenkkareita. Sekä tarvitsin myös uudet rintsikat, koska kaikki vanhat ovat liian isoja, ei kuppikooltaan (valitettavasti koko ei ole pienentynyt B:ksi vaan on edelleen C) vaan ympärysmitaltaan. Uudet farkuthan olin asettanut palkinnoksi alle 75 käyvästä painosta. Kuten todettua, painonihan kävi kertaalleen 74,8 ja siten palkinto (noin aseteltuna) oli saavutettu. Farkkuja ei löytynyt. Tai paritkin kivat olisivat olleet ja tosi hyvissä alennuksissa vielä, mutta ei ollut sopivaa kokoa! Toiset kivat olivat sen verran pienet, että en uskaltanut ostaa. Ne mahtuivat päälle, mutta kiristivät liikaa. Ja toisista farkuista olivat koot 44, 42 ja 40 (ei tuumaa:). Ja niistä kaikki olivat liian ISOJA. Ihan käsittämätöntä tuo kokoasia. Periaatteessa housut kuin housut - ei mulle 38 pitäisi olla sopiva. Niissäkin pitäisi olla jokin standardi. Ehdin jo kovin ilahtua, että nyt varmasti löytyy. Pettymys suuri - ei niin ei.
Farkkuostoksille täytyy siten mennä joku toinen kerta uudestaan. Tällä parin viikon takaisella ostoskierroksella löytyi sitten kaikkea muuta - tosi tukevat rintsikat (vain 3 euroa alennusta, murmur), oranssi jumppapaita (kokoa M, mutta sopii kivasti), lenkkarit, kesäkengät, mustat suorat perushousut (koko 40), ulkoiluhousut syksyä varten (-50%) ja ohuen ohut kesäpaita. Tuo kesäpaita on sellainen, mitä olin jo muutamaan otteeseen ihastellut tangossa kaupassa käydessäni. Värit on sellaiset just mun suosikit (paidassa on 4:ää väriä) ja se on aika naisellinen tai oikeastaan tyttömäinen. Niitä oli 2 jäljellä ja ne oli puolella hintaa. Koko M mahtui. Se on ollut ihana päällä näillä helteillä. Ja ihmiset ovat kehuneet. Uudet kauniit vaatteetkin ilahduttavat ja piristävät. Vaikka mä en mikään vaatefriikki olekaan. Kaukana siitä:)-.
ps. Oho, 6. lukija eksynyt blogiin. Kivakiva.
Parisen viikkoa sitten käväisin alennusmyynneillä katselemassa lähinnä uusia farkkuja ja lenkkareita. Sekä tarvitsin myös uudet rintsikat, koska kaikki vanhat ovat liian isoja, ei kuppikooltaan (valitettavasti koko ei ole pienentynyt B:ksi vaan on edelleen C) vaan ympärysmitaltaan. Uudet farkuthan olin asettanut palkinnoksi alle 75 käyvästä painosta. Kuten todettua, painonihan kävi kertaalleen 74,8 ja siten palkinto (noin aseteltuna) oli saavutettu. Farkkuja ei löytynyt. Tai paritkin kivat olisivat olleet ja tosi hyvissä alennuksissa vielä, mutta ei ollut sopivaa kokoa! Toiset kivat olivat sen verran pienet, että en uskaltanut ostaa. Ne mahtuivat päälle, mutta kiristivät liikaa. Ja toisista farkuista olivat koot 44, 42 ja 40 (ei tuumaa:). Ja niistä kaikki olivat liian ISOJA. Ihan käsittämätöntä tuo kokoasia. Periaatteessa housut kuin housut - ei mulle 38 pitäisi olla sopiva. Niissäkin pitäisi olla jokin standardi. Ehdin jo kovin ilahtua, että nyt varmasti löytyy. Pettymys suuri - ei niin ei.
Farkkuostoksille täytyy siten mennä joku toinen kerta uudestaan. Tällä parin viikon takaisella ostoskierroksella löytyi sitten kaikkea muuta - tosi tukevat rintsikat (vain 3 euroa alennusta, murmur), oranssi jumppapaita (kokoa M, mutta sopii kivasti), lenkkarit, kesäkengät, mustat suorat perushousut (koko 40), ulkoiluhousut syksyä varten (-50%) ja ohuen ohut kesäpaita. Tuo kesäpaita on sellainen, mitä olin jo muutamaan otteeseen ihastellut tangossa kaupassa käydessäni. Värit on sellaiset just mun suosikit (paidassa on 4:ää väriä) ja se on aika naisellinen tai oikeastaan tyttömäinen. Niitä oli 2 jäljellä ja ne oli puolella hintaa. Koko M mahtui. Se on ollut ihana päällä näillä helteillä. Ja ihmiset ovat kehuneet. Uudet kauniit vaatteetkin ilahduttavat ja piristävät. Vaikka mä en mikään vaatefriikki olekaan. Kaukana siitä:)-.
ps. Oho, 6. lukija eksynyt blogiin. Kivakiva.
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Haastelenkki!
Suoritettu vihdoinkin! Jee, fiilis on hyvä, energiaa jäi vielä jäljellekin. Lenkit eivät ole ihan suoraan verrannollisia, koska huhtikuussa suoritetun lenkin aikaan oli vielä vähän lunta ja jäätä paikka paikoin. Ja ilma oli tietysti viileämpi ja nyt kuumempi. Mutta toisaalta koirat taisivat nyt hidastaa mua enemmän kuin viimeksi. Seuraavan haastelenkin taidan suorittaa ilman vanhinta koiraa. Sitä on pakko pitää hihnassa, ettei jätätä ja jää diipadaapailemaan. Ja sitten ei oikein voi antaa sen pissailla, kun on mentävä koko ajan eteenpäin. Koiralle epäreilua. Kyllä se jaksaa, mutta on sellainen haahuilija nykyisin, jos sen sallitaan haahuilla.
Mutta suoritetaan nyt vähän vertailua kuitenkin.
Lähtöaika: 6.13 21.56
1. väliaika: 6.46 22.22
2. väliaika: 7.03 22.39
3. väliaika: 7.22 22.56
Loppuaika: 7.51 23.21
Lenkki on suoritettu pe 16.4 -> pe 2.7
Väliaikavertailu:
1. osuus / 33 minuuttia / 26 min
2. osuus / 17 min / 17 min
3. osuus / 19 min / 17 minuuttia
Loppu / 29 min / 25 min
Yhteensä 98 min / 85 min / muutos -13 min
Mielenkiintoista. Ainoa osuus, missä ei ole tapahtunut muutosta on ylämäetön. Muilla osuuksilla on ylämäkiä. Viimeiseen ylämäkeen en oikein uskonut jäävän potkua, mutta mäen päällä totesin, että en ollut puristanut viimeiseen pisaraan. Loppuosuus menikin sitten aika haipakkaa, kun energiaa jäi. Tästä pystyy ehkä hivenen vielä puristamaan ajasta, mutta en usko enää kovin suureen tulosparannukseen. Mutta jos virtaa riittää, kyllä suoritan lenkin taas jossakin vaiheessa.
Mutta suoritetaan nyt vähän vertailua kuitenkin.
Lähtöaika: 6.13 21.56
1. väliaika: 6.46 22.22
2. väliaika: 7.03 22.39
3. väliaika: 7.22 22.56
Loppuaika: 7.51 23.21
Lenkki on suoritettu pe 16.4 -> pe 2.7
Väliaikavertailu:
1. osuus / 33 minuuttia / 26 min
2. osuus / 17 min / 17 min
3. osuus / 19 min / 17 minuuttia
Loppu / 29 min / 25 min
Yhteensä 98 min / 85 min / muutos -13 min
Mielenkiintoista. Ainoa osuus, missä ei ole tapahtunut muutosta on ylämäetön. Muilla osuuksilla on ylämäkiä. Viimeiseen ylämäkeen en oikein uskonut jäävän potkua, mutta mäen päällä totesin, että en ollut puristanut viimeiseen pisaraan. Loppuosuus menikin sitten aika haipakkaa, kun energiaa jäi. Tästä pystyy ehkä hivenen vielä puristamaan ajasta, mutta en usko enää kovin suureen tulosparannukseen. Mutta jos virtaa riittää, kyllä suoritan lenkin taas jossakin vaiheessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)