maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kevään tuntua

Kevät tulee, kuten me kaikki olemme huomanneet. Vaikka itse en erityisemmin keväästä enkä kesästä välitä, jotenkin positiivisesti kevät minuunkin vaikuttaa. Se on ihanaa, kun saa luopua toppavaatteista ja pukeutua ohuemmin. Kevätinnostuspuuskassa pesinkin toppavaatteita pois käytöstä ja laittelen ne kohta hyllyilleen odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Tai enpä tiedä, kuinka "sopivia" ne sitten syksyllä/talvella ovat:)-. Jep, yhtä hyvin ne voivat olla liian pieniä kuin liian isoja... tai sitten vaikka sopivia. Mun kristallipallo on sen verran huurteessa, että en osaa sanoa ennustusta. Ei auta kuin antaa ajan kulua ja katsoa sitten syksyllä, miltä näyttää.

Huhtikuun painotilanne näyttää nyt ennakoitua pienemmältä. Maaliskuu oli sen verran vaikea, että hölläsin huhtikuun tavoitetta helpommaksi. Tai ainakin jätin siihen takaportin, jos ei kerran paino laske, ei sitten. Ei tämä ole ihan niin vakavaa. Mutta tänä aamuna puntarilla olikin taas kevennettyä sanomaa. Jos näin jatkuu, saavutan varmasti huhtikuun pienemmän tavoitepainon (77), siihen on enää matkaa - 400g. Mutta en aio nuolaista ennen kuin tipahtaa, vielä on huhtikuuta yli puolet jäljellä!

Ruokakuva (anteeksi heikko laatu): sunnuntaina tuli ulkoillessa niin kova nälkä, että oli pakko pitkästä aikaa tehdä perunamuusia. Muusi & lihapullat, nam! Niille, jotka ihmettelevät salaatin puuttumista: syön päivittäin iiison salaattiannoksen omana erillisenä aterianaan.

Liikuntaankin kevät tuo lisää sykettä. Keventynyt kroppakin jaksaa paremmin. Huomaan esim ylämäissä, että en enää puuskutakaan entiseen tahtiin ja pystyn menemään voimalla loppuun asti. Eli ilmeisesti kunto on hieman kohentumaan päin:)-. Olenkin pyrkinyt keväällä ottamaan jumpat (ainakin vesijumpan) aika tosissani. Sekä muutama viikko sitten olen lisännyt normaaliin kävelyliikuntaani sen 1:n kerran viikossa, kun kävelen tosi lujaa (omalla tasollani) noin ½ tuntia. Ilmeisesti nämäkin pikku asiat vähitellen vaikuttavat kuntoon. Olen tosin aina ollut sitä mieltä, että ½:n tunnin lenkki ei ole yhtään mitään, vähintään tunti se olla pitää. Nyt taitaa olla aika muuttaa mieli tässäkin asiassa!

Ps. Tervetuloa lukija nro 4. Mukava, jos nämä mun jorinat jotakuta kiinnostaa.

4 kommenttia:

  1. Kateellisena kattelen tota sun Painon laskua, yyh, mulla on paljon hitaampaa :-(. Toisaalta mä haluankin sen menevän niin, mut sit taas toisaalta.. Komsiikomsaa, vai miten se meni :-).

    Saanko muuten linkittää sut mun päivyriblogiin? Se olikin siellä hetken aikaa, kunnes hiffasin, että niihin pitää kysyä lupa. My bad.

    M.M.

    VastaaPoista
  2. Hei, hitaampi parempi!
    Tammikuun nopea painonlasku mun osalta oli VLCD-dietin ansiota. Sen jälkeen olen syönyt "normaaleja" ruokia. Eli kuitenkin vähän kikkailun makua:)-.

    Blogin saa linkittää. Mun harrastukseen liittyvää blogia on ainakin linkitetty vähän sinne ja tänne, eikä kukaan mitään lupaa ole kysynyt. Ei kai se pakollista ole. Eli ole hyvä vaan, en kiellä.

    Samalla tässä ilmoitan mahdollisille lukijoilleni, että seuraava kirjoitus blogiin tulee vähän viiveellä. On ollut kaikenlaista vaikeutta (ei laihikseen liittyvää, se voi paksusti tai siis ohkaisesti) ja kirjoittelen taas sitten, kun siltä tuntuu. Ehkä jo ensi viikolla. Tsempit kaikille kanssalaihistelijoille!

    VastaaPoista
  3. Ei se luvan kysyminen varmaan tosiaan pakollista ole, mut kohteliaisuus maan perii :-). Toisaalta hyvä kai niitä on kysellä, ettei tuu sitten joskus vastaan joku hirmu, joka haukkuu mut pystyyn linkityksestä :-o.

    Jaksamisia.

    M.M.

    VastaaPoista