maanantai 19. huhtikuuta 2010

Hetki

Anna mulle hetki aikaa. Kun mikään ei nyt tunnu miltään. Mä tarvin pienen hetken, kun olisi vain aikaa. Miettiä, olla vaan. Kun voisi käpertyä peiton alle eikä tarvitsisi lähteä mihinkään. Kun ei tarvitsisi esittää pirteää ja iloista. Oikeasti haluaisi vaan itkeä. En haluaisi puhua mitään en kenenkään kanssa. Vain odottaa, että aika kuluu ja suru ja tuska väistyy pois.

Miten niin pieni voi jättää niin ison aukon jälkeensä? Vaikka tiedossa on, että ne on vain lainassa täällä meillä, miksi menetys on aina niin kova? En voi antaa itselleni lupaa ajatella asioita loppuun asti. Tuska on liian suuri juuri nyt. Aikaa ei ole vielä kulunut riittävästi. Sitä mä tarvitsisin nyt. En pysty nukkumaan, syömäänkin vain pakottamalla. Se ei ole hyvä.

Yhdet pienet tassut vähemmän tässä talossa. Onneksi jäi vielä 3:t tassut. Ne tuovat lohtua ja ymmärtävät. Ne kulkevat sinne, mihin emäntäkin.

6 kommenttia:

  1. Osaanottoni pikkuisten tassujen menetyksestä.

    VastaaPoista
  2. Oi.. Tiedän tuskan ja tunteen. En oo varmaan ikinä itkenyt niin paljon kun sillon kun menetin ensimmäisen kissani.

    Osanottoni ja iso virtuaalinen halaus. Anna itselles aikaa.

    M.M.

    VastaaPoista
  3. Kiitos.
    Ei tähän koskaan totu. Kun eläimen ottaa, hinta siitä ihanuudesta on maksettava. Onneksi ei ole koti - eikä syli - tyhjä.

    VastaaPoista