Kuvitettu kertomus

Tuntuuko joskus, että tie tulevaisuuteen on täynnä varjoja ja vailla suuntaa? Tietä ei oikein edes näe, se peittyy hämärään. Vain synkkyyttä on näköpiirissä.

Jos valoa on, sekin on varjoja täynnä. Epävarmuutta ja epätietoisuutta, sitä se on.

Varjojen takaa on vaikea nähdä valoon. Mutta voiko käydä niin, että löytyy ratkaisu ja pääsee kulkemaan valoon? Onko toivoa, paistaako risukasaan? Ympärillä on kaikkea kaunista, se pitää vain osata nähdä. Antaa sille mahdollisuus.

Muodostuuko se oikea polku? Pystyykö sitä kulkemaan, antaako se elämään oikean suunnan? Uskallus, onko sitä? Tästä on selvästi joku muukin mennyt. Turvalliseksi lienee siis havaittu.

Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Valon voi nähdä, jos vain uskaltaa.

Kevät koittaa, kuivuneimmastakin rangasta tulee vielä jotakin. Sekin kurottaa ja kurottaa ylös, ylös, ylemmäs!

Välillä masentaa ihan kaikki. Kun mikään ei onnistu ja mitään ei jaksa. Luonnon kauneus antaa voimaa. Antaa sen voiman virrata ja vallata mielen. Jos se siitä taas päivä kerrallaan mentäisiin eteenpäin. Ei taakse kannata katsella.