torstai 1. huhtikuuta 2010

Kiloklubin laihduttajan tehostartti-otteita

Lähde: KILOKLUBI

Mistä motivaatiota?

Elämäntaparemontin alkumetreillä syttyy usein into liikkumiseen. Valitettavasti se myös lopahtaa yhtä nopeasti. Jotta kuntoilusta tulee tapa, täytyy löytää oma sisäinen motivaatio ja pohtia, mitä liikkuminen itselle merkitsee.
Motivaation rakentaminen lähtee realistisista tavoitteista - mikään kun ei sammuta liikuntaintoa niin tehokkaasti kuin epäonnistumisen kokemukset. Älä lähde liikkeelle liian vaativalla liikuntaohjelmalla tai vaadi itseltäsi tiukassa aikataulussa pysymistä. Kun alkaa liikkua sopivin askelin edeten, kuntoilusta tulee pikkuhiljaa rutiini, josta ei haluakaan enää luopua.

Varaa liikunnalle aikaa

Harvalla meistä on käytettävissämme liikaa aikaa. Oman hyvän olon eteen kannattaa kuitenkin uhrata pari tuntia viikossa, joten on syytä panostaa organisoimiseen . Päivästä löytyy helposti lisäaikaa, kun suunnittelee aikataulunsa etukäteen.
Erittäin toimiva keino saada liikunta osaksi arkea on laittaa kuntoiluaika kalenteriin. Varaa tietoisesti allakastasi aikaa itsellesi, äläkä anna jonkun muun asian varastaa sitä. Kiireelle ei pidä antaa liian helposti periksi.

Vähäinenkin liikunta on hyödyksi

Toisaalta sekin on hyväksyttävä, että liikkumiseen tulee aina ongelmia ja esteitä. Siksi kaikki tai ei mitään -asenne ei vie pitkälle liikunnassakaan. Säännönmukaisuuteen kannattaa toki pyrkiä, mutta pyyhettä ei kannata heittää kehään, vaikka joku kerta jää joskus välistä. On oleellista muistaa, että vähästäkin liikunnasta on aina hyötyä. Jokainen liikuntakerta antaa paremman olon ja auttaa jaksamaan paremmin.

--------------------------------------

Tällaiselle tapaliikkujalle tämä on turhaa paatosta. Mutta osuuko tämä keneenkään muuhun paremmin?

1 kommentti:

  1. Kyllä se minulla oikeasti lähti vähän tuohon tyyliin. Ikuisesta sohvaperunasta tuli liikkuja pitämällä hauskaa zumbassa niin, että ei sieltä enää millään malttanut olla pois. :)

    VastaaPoista