Makeanhimo

Voin ihan rehellisesti sanoa, että makeanhimo on se syy, miksi minulla on ylipainoa. Tykkään ihan terveellisistä, tavallisista ruoista, en ole mikään kulinaristi. Tavallinen suomalainen kotiruoka on suosikkini. Pidän myös salaateista, teen niitä usein ja syön paljon. Mutta se mikä on ongelma, on leivonnaiset. Ihan kaikki mahdollinen; pulla, munkit, kakut, keksit. You name it, I´ll eat it! Suklaa, jäätelö, karkit ja sipsit maistuvat toki myös, mutta ongelma nro 1 on kuitenkin leivonnaiset. Niin se on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Nyt olen ollut (toistaiseksi) tammikuun herkuttomalla ruokavaliolla, ei herkkupäivän päivää ole ollut. Suklaata olen syönyt yhden patukan ja muutaman konvehdin. Siinä kaikki tammikuussa tähän asti.

Tässä on siten ollut aikaa pohtia ongelman ydintä. Makea on rauhoittava "lääke" mulle, syön sitä suruun, masennukseen, iloon, ihan mihin vain. Ja loppujen lopuksi söin sitä ihan vain tavan vuoksi. Vaikka en olisi halunnut, söin silti. Usein töistä tullessa menin nälkäisenä kauppaan ja ostin kaiken, mitä mieli teki. Söin kuitenkin ensin järkevää ruokaa ja sitten vasta oli herkkujen vuoro. Usein kävi niin, että nälkä oli jo taltutettu, eikä lisää olisi tarvittu. Mutta kun sitä makeaa oli kaapissa, sehän piti syödä pois. Ihan KAIKKI. Vaikka kuinka olisi tullut ähky ja paha olo. Surullista. Mun suhde makeaan ei ole terveellä pohjalla, en osaa olla, jos kaapissa on jotakin. Se on ihan pakko syödä pois.

Kuitenkin suurin oivallukseni on, että makean syöminen EI tee minua onnelliseksi. Masennus ei katoa, suru ei leivonnaisista tokene. Mikään määrä makeaa ei sitä pysty tekemään. Makeanhimo on pitänyt minua otteessaan niin kauan, kuin jaksan muistaa. Ehkä näiden pohdintojen jälkeen olen yhden pienen pienen askelen lähempänä taltuttaa tai ainakin vaimentaa se. Peto vaanii ja vaanii tietysti koko ajan. Ongelmasyöppö on aina ongelmasyöppö. Voin nyt tosi paljon paremmin kuin vielä pari kuukautta sitten syödessäni paljon makeita päivittäin. Ainakin elimistö on kiitollinen tämän hetkisestä ruokavaliostani:)-. Toivottavasti elämän - ja painonhallintaprojektini pitää ja jaksan ylläpitää terveellisempiä ruokailutapoja. Tänään on loppuelämän ensimmäinen päivä.

Odotan kuitenkin - innolla ja kauhulla - maanantaita. Helmikuun ensimmäistä päivää, päivää, jolloin olen ajatellut pitää herkkupäivän. Pystynkö jättämään herkuttelun siihen yhteen päivään, miltä tuntuu tiistaina? Pelottaa. Kuka minun mieltäni hallitsee, makeanhimo vai minä itse? Ainakaan taistelutta en luovuta!