torstai 1. heinäkuuta 2010

Eka päivä hyvä päivä

Kuukauden eka päivä on hyvä aika aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. Niinhän se on. Nyt kun olen 2 vai 3 päivää (?) ollut taas ruodussa ja syömiset tiukassa kontrollissa - mulla on armoton NÄLKÄ. Vatsa ehti jo tottua suurempaan ruokamäärään ja venyihän se tietysti. Mutta nyt ollaan tiukkoja! Normaali arki rullaa tiukalla linjalla ja erikoistilanteissa saa herkutella. Näin takuulla on. Helppo sanoa, kun tulossa viikonvaihde täynnä erikoistilanteita ja leivonnaisia tarjolla tämän tuosta:). Mutta sanottu mikä sanottu. Tänään olen syönyt aamulla vesimelonia, sämpylän ja vispipuuroa, päivällä ison salaattiannoksen ja pienen leivänpalasen (ei päällä mitään). Lämmin ruoka kanawok ja näkkileipää, iltapalaksi hedelmäsalaattia. Nyt näin ja hyvältä tuntuu.

Kuun vaihtuessa on myös ollut tapana asetella joitakin tavoitteita uudelle kuukaudelle. Heinäkuu tehdään tiukasti töitä, jotta elämäntapamuutos jatkuisi kirkkaana. Painonnousu harmittaa sen verran, että tavoite on päästä takaisin kuukauden takaisiin lukemiin. Tai edes lähelle, nöyränä on edelleen oltava. Eli tavoite heinäkuuksi 76-75 kg.

Olen viime päivinä myös yrittänyt piristää itseäni pukeutumalla nätisti. Kävin alennusmyynneillä ja olisin ostanut palkintofarkut. En niitä kuitenkaan löytänyt. Palkintofarkkujen saavutus on tosin vähän kyseenalainen nyt. Tavoiteasetus meni näin: jos paino laskee alle 75 kiloa, ostan uudet farkut. Paino on näyttänyt kerran 74,8. Eli alle 75. Vaikka se nyt on jotakin ihan vallan muuta. Mutta koska olin asettanut tavoitteen noin, pedantti mielenikin on samaa mieltä: sääntöjen mukaan mennään. Omatuntoni ei sallisi muuta.

2 kommenttia:

  1. Kuinka pitkä oot?Mulla paino heivaa samoissa lukemissa ja oon 168....
    Samanlaista tappelua ylikiloja vastaan minäkin käyn vaihtelevalla menestyksellä.
    Pilke silmäkulmassa kuitenkin sillä ei tätä muuten jaksa!

    VastaaPoista
  2. Mä oon vaan 162 eli painoindeksi on mulla siten korkeempi. Taistellaan, taistellaan!

    VastaaPoista